"Tähän narripeliin kuuluu myös polvilleen lankeaminen", sanoi
Katariina kuiskaten.
"Niin, tehkäämme se."
Mutta Eerik melkein ennätti ennen heitä tai ainakin lankesivat he polvilleen toistensa eteen melkein samaan aikaan.
"Herrani ja kuninkaani!" huudahti Eerik.
"Minä olen vain köyhä vanki, joka rukoilen teidän majesteettiinne kuninkaallista armoa", vaikeroi Juhana.
"Ei, ei: teidän armonne se hallitsee ja vallitsee minua ja meitä kaikkia."
"Antakaa minulle armonne ja anteeksiantonne!"
Näin he puhuivat ehtimiseen toisilleen.
Katariina oli jo aikoja sitten noussut; hän seisoi jäykkänä ja suorana katsellen heitä.
Useimmilla läsnäolijoista leikitsi ilvehymy suupielissä; kohtaus kävi yhä naurettavammaksi.