Varbergin tappelun jälkeen hän meni heti Ruotsin palvelukseen ja saavutti pian kuninkaan suosion. Oikeaan ranskalaiseen eloisuuteen yhtyivät hänessä sekä hyvät ammattitiedot että harrastukset.
Kuninkaan hänelle antama toimi ei häntä ensinkään arveluttanut; parhaan kykynsä mukaan hän lupasi toimittaa sen.
Vieraan on tavallisesti helppo tunkeutua jonkun valtakunnan sisällisiin oloihin. Hänelle ollaan avomielisempiä kuin omille maanmiehille, joita mahdollisesti voidaan katsoa epäluuloisesti, ja Pontus herra osasi käyttää hyvin huomiokykyänsä asettuessaan oleviin olosuhteisiin. Jo ennen Sturein murhaa oli ylemmissä säädyissä ollut huomattavana yhä kasvava tyytymättömyys kuninkaaseen; senjälkeen se tuli äänettömämmäksi, mutta ei suinkaan heikommaksi.
Ulkomailla puhuttiin Eerikin syöksemisestä valtaistuimelta varmana asiana. Hänen avioliittonsa huovin tyttären kanssa teki hänet mahdottomaksi; mikään eurooppalainen hovi ei enää voinut pitää häntä vertaisenaan. Ruotsin ylpeä ylimystö oli suutuksissaan niin tavattomasta rohkeudesta; se katsoi itsensä häväistyksi ja himoitsi kostoa.
Herra Pontukselle ei myöskään veljesviha ollut tuntematon, ja hän tiesi, että Juhana talvisotaretkellä tanskalaisia vastaan oli ymmärtänyt voittaa sotaväen puolelleen. Oli aivan varmaa, että hänellä oli salaisia tuumia, mutta hän oli mahdollisimman varova, vieläpä arkakin.
Nyt jos koskaan oli aika toimia. No niin, Pontus herra päätti, ettei vakoilisi häntä, vaan yllyttäisi häntä kapinaan.
Pieni hovi vietti suljettua elämää Eskilstunassa, ja herttua otti kuninkaan lähettilään vastaan yhtä kohteliaasti kuin kylmästi. Eihän ollut vaikea arvata hänen tulonsa tarkoitusta, ja Juhana oli itse liian epäluuloinen ollakseen noudattamatta tavallista varovaisuuttaan, samoin kuin ranskalainen oli liian viisas ollakseen sitä oivaltamatta.
Mitä avomielisimmällä hävyttömyydellä Pontus herra kertoi omasta itsestään, miten kunnianhimo pakotti hänet etsimään onneaan, missä tahansa se olikin saavutettavissa, ensin Ranskassa, sitten Skotlannissa, Tanskassa ja nyt viimeksi Ruotsissa. Tänne toivoi hän myöskin saavansa jäädä.
"Onhan teillä kuninkaan suosio?" vastasi herttua.
"Minä pyrin teidän armonne suosioon", kuului vastaus.