"Ruotsi vaatii kuningasta, joka kelpaa sotapäälliköksi ja korottaa valtaistuimelle kuningattaren, joka sen ansaitsee."
Herttua siveli pitkää partaansa; sanat kuuluivat suloisilta, mutta uskaltaisiko niitä kuunnella?
"Oletteko tullut tänne sanomaan tätä meille?" kysyi herttuatar.
Ranskalainen kohautti olkapäitään. "Minä matkustin tänne kuninkaan käskystä ottaakseni selvän siitä, mitä herttua ajattelee", vastasi hän; "mutta tulin tänne aikoen täydellä todella tarjota palvelustani. Nykyisellä kannalla olot eivät voi kauan pysyä."
"Valtakunnanneuvokset voivat hallita niinkuin tähänkin asti."
"Jos he pääsevät valtaan, ei liene sitten enää niin helppo saada muutosta aikaan."
"Siitä minä vähät huolin."
"Valtakunta on nyt kuin laiva ilman perämiestä. Jonkun täytyy tarttua peräsimeen; teidän armonne on lähin siihen, mutta halullisia voi olla monta muutakin."
Herttua seisoi ikkunassa katsoen ulos. "Se ei ehkä liene niin helppoa", sanoi hän epäröiden.
"Ei mikään ole helpompaa. Pankaa kutsunta käymään kautta valtakunnan, määrätkää kokouspaikka, esim. Vadstena, kootkaa muutama sata ratsumiestä ja valloittakaa linna sekä varastot. Puhukaa kansalle, luvatkaa heille Rauha Tanskan kanssa sekä Yrjö Pietarinpoika hengiltä pois, niin he lankeavat teidän armonne jalkoihin."