Vesteråsissa oli Kaarina menettänyt nuorimman poikansa, ja suru oli ankarasti jäytänyt hänen jo ennestäänkin heikkoja voimiaan.
Ah, aina oli Eerik ensiksi ja viimeksi ajatellut itseänsä; mitä hänen täytyi kärsiä, sen voi Kaarinakin kestää, ajatteli hän. Oli niin sydäntäviiltävä näky, kun Kaarina erotettiin hänestä, että sotamiehetkin vuodattivat kyyneleitä. Entä Kaarina? Tiesikö hän ehkä, mikä oli kysymyksessä, tiesikö hän, että valitukset ja kyyneleet eivät auttaneet mitään? Paremmin kuolleena kuin elävänä hänet vietiin pois.
Muutamia päiviä myöhemmin hänet ja lapset lähetettiin takaisin
Tukholmaan.
Liikuttava on Eerikin kuvaus surustaan ja rakkaudestaan. Kaksi kirjettä Kaarinalle on tallella. Niissä Eerik toivottaa hänelle kaikkea onnea ja Jumalan siunausta sekä kyselee, onko Kaarina kuullut, kuinka hän on huutanut häntä ikkunasta, niinkuin hän joka päivä teki. Sitten hän kertoo, että hänet on viety ylös linnan läntiseen torniin Kaarinan oven ohi. Kaarina oli ehkä kuullut, kun hän huusi kovasti ja ilmoitti sen hänelle. Hän ei tiennyt, mihin Kaarina nyt oli viety, mutta hän arvasi, että hän oli linnassa siinä huoneessa, jossa he ensin olivat olleet yhdessä. Suokoon Jumala, että heidän pitkä surunsa kerran vaihtuisi iloon ja että se tapahtuisi vielä täällä maan päällä. Hän tahtoisi kirjoittaa enemmän, mutta hänellä oli niin huonot kirjoitusneuvot. Oli se hänen käsialaansa kuitenkin. Kirjoittakoon Kaarina vastauksen, jos jollakin tavoin saisi siihen tilaisuuden, ja sitten hän uskoi hänet Jumalan haltuun.
Toisesta kirjeestä huokuu valitusta ja levottomuutta Kaarinan ja lasten tähden. Siinä on sekaisin varoituksia välttämään kaikkea pahaa ja kehotuksia ainaiseen uskollisuuteen, koska lapset, Kustaa ja Sigrid, voisivat joutua kärsimään, jos äiti tekisi rikoksia.
Muutkin merkit osoittavat, että hän elämänsä loppuun asti oli yhtä palavalla rakkaudella kiintynyt Kaarinaan. Erään kirjan reunuksiin on hän ainakin seitsemään paikkaan piirtänyt naisen kuvan kantamassa suljettua kruunua, eikä tähän ole voinut olla esikuvana kukaan muu kuin Kaarina. Sitten kun hänen järkensä taas oli sekaantunut, haaveili hän siitä puutteesta ja huonosta kohtelusta, jota Kaarinan täytyi kärsiä. Hän, tuo horjuva, oikullinen kuningas, pysyi ilossa ja surussa uskollisena sille naiselle, jolle hän kerran oli antanut kätensä ja jonka tähden hän, joskin tietämättään, oli uhrannut kruununsa.
Että Juhanaa vaivasi alituinen pelko vangitun veljensä tähden, sitä osoittavat kaikki hänen toimensa. Muuta kuin pelkuruutta ei voinut olla se, että hän yhdeksän vuotta antoi hänen kitua vankilassa, sillä seuraava ote siitä valtakirjasta, joka annettiin kuningas Eerikin vartijoille, todistaa, ettei hän itse tekoa kammoksunut:
"Me Juhana III y.m. y.m…. koska olemme tulleet huomaamaan monella tavalla petollisesti vehkeiltävän kuningas Eerikin vapauttamiseksi, jonka tähden myös muutamia juonittelevia ihmisiä on pantu kiinni ja joutunut meidän käsiimme, ja koska hän itse joka päivä ei ainoastaan uhkaa meitä sekä rakkaita perillisiämme, vaan myöskin on sitä mieltä, että hän toimittaa koko Ruotsin valtakunnan aatelin pois päiviltä… olemme sentähden määränneet ja käskeneet tämän meille rakkaan Krister Gabrielinpojan sekä meidän uskollisten palvelijaimme Akseli Maununpojan, Juhana Kaarlenpojan, Juhana Sanderinpojan ja Juhana Pietarinpojan pitämään muiden meidän uskollisten palvelijaimme kanssa, jotka nyt ovat komennetut sinne, tarkkaa vaaria kuningas Eerikistä, ja jos niin tapahtuisi, minkä Jumala estäköön, että olisi olemassa joko jokin salaliitto tai joku muu voima, joka tahtoisi ja voisi laskea vapaaksi kuningas Eerikin, eivätkä meidän määräämämme henkilöt, joiden tulee vartioida häntä, mitenkään voisi semmoista estää, niin olemme me meille rakkaan valtakunnanneuvoston suostumuksella niin päättäneet ja annamme nyt tässä meidän uskollisille palvelijoillemme täydellisen valtakirjan ja käskyn lyhentää hänen elämänsä valmistamalla hänelle unikukka- tai elohopeajuoman, niin väkevän, ettei hän voi elää yli muutaman tunnin; tämä juoma tulee heidän antaa hänen juoda. Ja jos hän ei tahtoisi nauttia mainittua juomaa, tulee heidän pakottaa hänet siihen. Älköötkä palvelijamme viivytelkö siinä, kunnes joku sellainen kapinallinen joukko, joka tahtoisi vapauttaa hänet, on tullut linnan edustalle, vaan lopettakoot hänet kohta, kun huomaavat, että siihen suuntaan on joku kapina tai kansanmeteli tekeillä, minkä kuitenkin Jumala estäköön. Jos joku kapinallinen joukko tulisi linnan edustalle sen ollessa ilman puolustusta, eikä kukaan siitä tietäisi, ennenkuin he olisivat perillä, niin asettakoot silloin palvelijamme hänet tuolille ja aukaiskoot suonet sekä hänen käsistään että jaloistaan, jotta veri juoksee hänestä kuiviin ja hän kuolee. Jos hän ei tahdo sallia sellaista suonenlyöntiä, niin tulee heidän olla niin vahvat, että he voivat väkisin pidättää hänet tai sitoa hänet käsirautoihin siksi, kunnes se on toimitettu, tai myöskin väkivallalla tarttua häneen, heittää hänet sänkyyn ja tukehuttaa hänet polstarilla tai suurilla tyynyillä; antakoot kuitenkin hänen sitä ennen puhutella pappia ja nauttia sakramenttia. Tätä älkööt palvelijamme suinkaan laiminlyökö, jos he tahtovat, että heitä pidetään uskollisina, kunniallisina miehinä. Kirjoitettu asunnossamme Svartsjössä 21 p:nä kesäkuuta vuonna 1573.
J.R.S." (Sinetti.)
Näytti melkein siltä, kuin Juhana olisi tuntenut nautintoa ajatellessaan veljensä kuolintuskia ja sentähden antanut niin tarkkoja määräyksiä siitä, millä tavoin hänet oli surmattava.