Vielä oli hänellä toki luonaan vaimonsa ja lapsensa, vielä sai hän soittaa luuttua ja lukea. Keskusteluaineitakaan ei liene puuttunut, ei ainakaan hengellisistä kysymyksistä, nyt kun kaksi pappia oli lähetetty hänen luokseen.
Vuosi 1572 toi mukanaan monta vaaraa Juhana kuninkaalle. Sota tsaari Iivanan kanssa riehui täydessä liekissään. Melkein koko sotavoima oli lähetetty tuota kauheaa vihollista vastaan; ja nyt uhkasi kapina puhjeta kaikkialla Ruotsissa. Rutto raivosi Tukholmassa, nälänhätä ahdisti valtakuntaa, yleinen turvattomuus vallitsi maassa, murhia ja ilkitöitä tehtiin, ja kaupungeissa tapahtui suuria tulipaloja. Joutuipa siihen vielä huhu liikkeelle, että kuningas Eerik oli saanut vapautensa ja että kuningas Juhana ja herttua Kaarle olivat riitaantuneet keskenään.
Ranskan lähettiläs Kööpenhaminassa kuvaili maan tilaa niin kauheaksi, että oltiin aikeissa antaa valtakunnanneuvostolle takaisin kaikki se valta, mikä sillä oli ollut ennen Kustaa Vaasan hallitusta.
Tämän johdosta Juhana kirjoitti Kaarlelle:
"Maassa on liikkeessä paljon vääriä huhuja, osittain erimielisyydestä meidän välillämme, osittain Eerikin vapauttamisesta, jota venäläinenkin niin sietämättömillä ehdoilla vaatii. Mitenkähän kävisi, jos sisällinen meteli yhtyisi näihin ulkonaisiin vihollisiin? Sentähden pyydämme me teidän armoltanne lausuntoa, mitenkä on meneteltävä kuningas Eerikin suhteen, jos sellaista kavallusta ilmenisi, koska hyvin huomaamme, ettei hallituksemme koskaan tule tässä maassa olemaan mitään hauskaa, niin kauan kuin hän elää."
Kaarle vastasi, ettei hän ollut kuullut mitään semmoista; joskin rahvas joissakuissa maakunnissa rohkenisi nousta kapinaan, niin se Jumalan avulla kukistettaisiin, jos Gripsholmaan asetettaisiin hyvä ja uskollinen varustusväki, niin että se voisi kestää parin kuukauden piiritystä. Se oli hänen veljellinen neuvonsa.
Todellisuudessa kohdeltiin kuitenkin niitä huovejakin, jotka vartioivat Eerikkiä, niin huonosti, mitä ruokaan ja vaatteisiin tulee, että hekin lopulta kävivät kapinallisiksi. Juhana joutui vallan suunniltaan, ja yhtenä ainoana päivänä, toukokuun 15:ntenä, hän kirjoitti kokonaista seitsemän kirjettä Eerikin tarkasta vartioimisesta käskien vähimmänkin vaaran uhatessa "lyhentämään kuningas Eerikin elämän sillä tavoin kuin heidän valtakirjansa määrää".
Toimeenpano jäi kuitenkin tuonnemmaksi, joko sentähden, ettei vaaraa ollut tarjolla, tai siksi, että pelättiin Kaarlea, kun vanki vielä oleskeli herttuakunnan alueella.
Kesäkuussa 1573 Eerik siirrettiin Gripsholmasta Vesteråsiin. Kuljettiin Mälarin yli ohi saarien ja luotojen, jotka nyt olivat kesäkomeudessaan, Svartån luona olevaan vanhaan linnaan. Siellä vietiin vangittu kuningas ja hänen kuningattarensa huoneeseen, jonka he jo seuraavana päivänä saivat vaihtaa pimeään vankityrmään, jonka ikkunoissa oli leiviskänpainoiset kalterit ja ovessa rautapönkkä. Tässä synkässä vankilassa kuningatar Kaarina ja hänen lapsensa erotettiin puolisosta ja isästä.
Rajaton oli Eerikin epätoivo. Kaarina ja lapsethan olivat ainoa jäännös hänen onnensa haaksirikosta, ja heidän rakkautensa oli tähän asti ystävällisen auringonsäteen tavoin levittänyt valoa tai ainakin jotakin viihdytystä synkkäin vankilanmuurien sisäpuolelle. Nyt oli hänen elämäänsä pimittämässä kolkko yksinäisyys ja — mielenhäiriö. Hänelle sanottiin kyllä, että Kaarina rouva jäi linnaan, mutta että hänen täytyi terveytensä tähden asua suuremmassa ja valoisammassa huoneessa.