Ei, ei, se oli mahdotonta. Kuningas ei voinut vaatia sitä! — Ja kyynelten virtaillessa hän kietoi käsivartensa poikansa ympäri.
Hänelle ei tehdä mitään pahaa, vakuutti lähetti, mutta kuninkaan tahto pitää täytettämän.
Silloin äidin käsivarret vaipuivat hervottomina alas, kyynellähteet herkesivät vuotamasta, ja hän kysyi tyynesti, melkeinpä kuolon tyyneydellä: "Milloin se tapahtuu?"
Tuo muuten kovasydäminen mies oli itsekin liikutettuna kyyneliin asti, kun vastasi:
"Minä voin viipyä huomiseen."
"Sitten saan järjestää hänen pikku matkalaukkunsa." Itse oli hän neulonut jok'ainoan vaatekappaleen. Kaikki olivat ne valmistetut hänen entisistä vaatteistaan, ja jokainen niistä voi kertoa oman jutelmansa; mutta kaikki sai nyt käydä hyvin lyhyesti, sillä Kustaa seurasi häntä, mihin tahansa hän meni.
Nähdessään äitinsä surun oli poika itkenyt yhtä kovasti kuin hänkin.
Nyt piti äidin lohduttaa häntä ja vastata kaikkiin hänen kysymyksiinsä.
"Minkätähden, rakas äiti, minä matkustan pois?"
"Päästäksesi kouluun tietoja saamaan."