Lecoeur ei unohtanut silmänräpäykseksikään velvollisuutensa vaatimaa kunnioitusta.
Hänen malttavaisuutensa rohkaisi Sofiaa. Tämä tahtoi pakottaa hänet ilmaisemaan tunteensa, tuli yhtäkkiä puheliaaksi ja häikäilemättömäksi, hänen kopea olemuksensa muuttui alentuvaksi tuttavallisuudeksi. Kun hänen käsiään paleli, pyysi hän hymyillen opettajan lämmittämään niitä omissaan.
Nämä kädet olivat kuumeenpolttavat, ja Sofia tunsi niiden vapisevan tarttuessaan hänen käsiinsä; hän näki värien vaihtelevan hänen poskillaan, ja kun hän kysymyksillään sai hänet katsomaan silmiinsä, näytti tuo silmäys anovan sääliä.
Itse ei Sofia tuosta suinkaan kärsinyt vähintä. Lecoeurin rakkaudesta hän oli varma; ehkäpä vain pelko siitä, että olisi pakko poistua ainaiseksi hänen silmäinsä edestä, sitoi hänen kielensä.
Pakottaakseen hänet tekemään tunnustuksensa voisi Sofia kyllä olla huolimatta arvostaan, mutta ensin hän tahtoi koettaa, olisiko muita keinoja.
Prinsessa Sofia oli ainoastaan 18-vuotias; hänen ainoa ystävänsä oli hänen tuskin 14-vuotias sisarensa Elisabet, mutta tälle hän ei tahtonut uskoa salaisuuttansa, leskikuningattarelle hän ei uskaltanut, ja siten oli hän aivan yksin.
Hän tunsi hyvin veljiensä kevytmielisyyden; jo muutamia viikkoja isän kuoleman jälkeen oli kuningas Eerik aukaissut linnan portit rakastajattarilleen.
Tämän olisi luullut herättävän paheksumista, mutta päinvastoin kumartelivat hovin herrat ja naiset syvempään kuin ennen; nuori kuningas oli vapaamielinen herra, ja mitä hän oli tehnyt, sitä voivat hekin itsekukin kenenkään moittimatta tehdä.
Joskin Sofia alussa oli pitänyt Maunu herttuasta, oli mieltymys jo aikaa sitten mennyttä; nythän rakasti ensi kertaa, rakasti nuoren sydämensä koko lämmöllä, ja vaikkakin hänen järkensä väitti, että tämä rakkaus oli hulluutta, tuntui se hänestä kuitenkin kalliimmalta kuin koko hänen elämänsä. Vielä taisteli hän lemmenkiihkoansa vastaan, joka päivä päivältä tuli yhä valtavammaksi; muutamina päivinä näytti siltä, kuin Lecoeur olisi tehnyt tunnustuksensa, kun hänen silmäyksensä olivat kiihkeämmät ja äänensä hurmaavampi kuin tavallisesti, mutta toisinaan taas ei katse noussut lattiasta ja ääni oli melkein kuiskaava.
Oli hyvin luultavaa, että Lecoeur tiesi hänen ajatuksensa. Miksi hän ei siis tehnyt tunnustustansa?