"Se sinun täytyy tehdä!"
"Etkö sinä pidä hänestä?"
"Pidän kyllä!"
"Minä pidän sanomattoman paljon!"
"Elisabet, sinä unohdat, kuka sinä olet ja mikä hän on", vastasi
Sofia epävarmasti.
"Eikö meidän autuas isävainajamme sanonut: ihminen kuin ihminen, ja hän on kauniin, mitä olen nähnyt."
Sofia sai töin-tuskin hänet vaikenemaan; asia oli pidettävä salassa kaikilta.
Sen huomasi Elisabetkin, mutta tuo hänen ensimäinen seikkailunsa oli koko päivän hänen ajatuksissaan.
Entä Sofia, mitä hän sanoisi Lecoeurille?… Miten alottaisi keskustelun ilmaisematta sydämensä ajatuksia, ja mihin asiat johtaisivat? Ehkäpä ikuiseen eroon… ah, hän ei voi, hän ei tahdo elää ilman häntä.
* * * * *