"Teillä onkin ehkä enemmän halua asettua minun tielleni. Mutta olkaa varuillanne; sen mehiläisen, joka aikoo pistää, lyön minä säälittä kuoliaaksi!"
Näin sanoen herttua jatkoi matkaansa linnaan. Lecoeur ohjasi hitain askelin ja pää kumarassa kulkunsa Pyhän Klaran kirkon seuduille, missä Bellini asui.
Tämän asunto oli melkein ruhtinaallinen, ja kuningas ja prinssit sekä etevimmät aatelistosta kävivät usein hänen luonansa.
Ne kestit, joita hän piti harvoille vierailleen, olivat herkulliset, ja hyvin halukkaasti niissä käytiin.
Yleensä hän ei ottanut ketään vastaan, mutta Lecoeur pääsi heti sisään.
Italialainen loikoili pienellä sohvalla kalliiseen itämaiseen yönuttuun kääriytyneenä. Päässään oli hänellä helmillä koristeltu lakki ja oikeassa kädessä kaksiosainen intialainen tupakkapiippu, josta hän silloin-tällöin puhalsi savupilven.
Huone oli melkein täynnä kevyttä, hyvältä tuoksuvaa savua.
Lecoeur pysähtyi hämillään.
"Tuletpa onnelliseen aikaan", sanoi italialainen. "Minä imen viisautta samasta lähteestä kuin muinaisajan suuret miehet. Neekeripalvelijani on tuonut Persiasta tätä kallisarvoista yrttiä, joka selvittää tulevaisuuden aivoituksia."
"Voivatko muutkin kuolevaiset saada sitä?" kysyi Lecoeur.