Seurasi pitkä äänettömyys, jonka aikana italialaisen tuliset silmäykset polttavina koettivat tunkeutua uhrinsa läpi saadakseen selville sen salaisimmat ajatukset.
Lecoeur seisoi kalmankalpeana, voimattomana hänen edessään, kurjana työaseena, joka oli rohjennut ajatella omia toiveitaan… Pyöveli hymyili hänen sitä havaitsemattansa.
"Kenelle te kuulutte?" kysyi hän ankarasti.
"Pyhälle jesuiittaveljeskunnalle!"
"Mitä veljeskunta ennen kaikkea vaatii?"
"Sokeaa tottelevaisuutta!"
"Ja millä saa maksaa halunsa erota veljeskunnastamme?"
"Hengellään!"
"Miksi veljeskunta nimittää palvelijoitansa?"
"Ruumiiksi!"