Neljäntenä joulupäivänä saarnasi Tukholmasta karkoitettu Pietari
Eerikinpoika Betlehemin lastenmurhasta ja tyrannien julmuudesta.
Kumpaisessakaan näistä saarnoista ei tehty viittaustakaan viime tapahtumiin; mutta kuulijat pitivät itse huolen siitä, ja arkkipiispaa moitittiin yleisesti.
Tieto tästä tuli pian hänenkin korviinsa, ja hänessä kehittyi nyt semmoinen periaatteiden varmuus, jommoista hänellä ei ennen ollut. Molemmat saarnaajat pantiin heti viralta, ja seuraavana sunnuntaina hän itse saarnasi kiihtyen ankarasti ja vihamielisesti arvostelemaan heitä.
Pian senjälkeen kutsuttiin Pietari Joonaanpoika ja Olavi Luth uskonnolliseen väittelyyn Tukholmaan.
Pietari Brahe oli antautunut kuninkaan vaikutuksen alaiseksi ja tehdäkseen hänelle mieliksi jättänyt talonsa pienemmän pappeinkokouksen käytettäväksi.
Hänen ollessaan puheenjohtajana ja kuninkaan sihteerin sekä hovisaarnaajien läsnäollessa käsiteltiin liturgista kysymystä useissa toisiaan seuraavissa keskusteluissa.
Kuten tavallista oli sellaisissa tilaisuuksissa, jäi täälläkin kukin omaan vakaumukseensa; evankeliset pysyivät Lutherin opissa ja sen yksinkertaisissa juhlamenoissa: liturgiset puolustivat messu-uhria, pyhimystenpalvelusta y.m., ja ainoana tuloksena oli, että Upsalassa pian senjälkeen ilmestyi voimakas vastalause liturgiaa vastaan.
Niiden pappien joukossa, jotka olivat kutsutut kuulijoiksi kreivi
Brahen luo, oli myöskin Vesteråsin tuomiorovasti Salomo Birgerinpoika.
Tämä oli oppinut ja voimakas mies, joka aina oli vakavasti torjunut luotaan kaikki houkutukset, joilla häntä koetettiin saada liturgian puolustajaksi.
Kerran, kun hän Vesteråsin tuomiokirkossa astui alttarille messua pitämään, lähetti piispa hänen jälkeensä "punakirjan" käskien hänen tarkkaan noudattamaan sitä.