Mutta tuomiorovasti otti kirjan ja heitti sen seurakunnan nähden kauas alas kirkkoon.
Se oli kauhea rikos, jota oli sen mukaan rangaistava; ja tuomiorovasti kutsuttiin piispan luo.
Ankara varoitus annettiin. Hän ei ollut osoittanut kunnioituksen puutetta ainoastaan Jumalan sanaa ja Hänen palvelijaansa kohtaan, vaan myöskin Ruotsin valtakunnan kuningasta kohtaan, joka, kuten hyvin tiedettiin, oli enimmän työskennellyt liturgian hyväksi.
Lievin rangaistus, mikä saattoi tulla kysymykseen, oli papinviran menettäminen.
Tuomiorovasti purskahti itkuun; hänellä oli suuri perhe, ja hän oli jo ikämies.
Hurskas piispa näytti tulevan liikutetuksi, mutta ainoa keino, minkä hän tiesi, oli se, että tuomiorovasti täydelleen muuttaisi mielipidettään ja tulisi liturgian voimakkaimmaksi puolustajaksi. Silloin saataisiin nähdä, että totinen valkeus oli valaissut hänet, samoinkuin Pietarin, joka myöskin ensin kielsi Herransa.
Salomo Birgerinpoika kamppaili kovan kamppailun, mutta hänen puolisonsa oli usein sanonut hänelle, että hänen kiivautensa liturgiaa vastaan tulisi heidän onnettomuudekseen, ja olihan mahdollista, että hän oli erehtynyt.
Mihinpä hän ryhtyisi, jos hänet ajettaisiin pois… vaimoineen, lapsineen?
Mutta kun hän aikoi lausua myöntyvänsä, oli kuin sanat olisivat tahtoneet tukehuttaa hänet.
Posket kalpeina, huulet vaaleina hän tuijotti eteensä.