"Punakirjan" seuraukset häämöttivät nyt hänen silmissään.
Ajattelehan, että olisi kapina uhkaamassa!
Silloin Eerik saisi vapautensa, ja mikä olisikaan Juhanan kohtalo?
Hän ei uskaltanut ajatella loppuun.
Yhäti Eerikkiä ajatellessaan hän oli ollut kuin jalkaraudoissa. Tuo ajatus oli riistänyt häneltä kaiken elämänilon; nyt hän tahtoi, hänen täytyi päästä siitä. Syynä tähän oli lisäksi, että pelättiin Eerikin vartijoita lahjoeltavan. Luultavasti Juhanan tietämättä saivat nämä kärsiä sekä kylmää että nälkää ja heitä kohdeltiin yleensä niin huonosti, että heidän keskuudessaan oli kysymys vangin vapauttamisesta.
Vihjauskin tähän suuntaan oli kylliksi poistamaan Juhanasta kaikki epäröimiset. Joskin ne herrat, joiden toimeksi hän oli jättänyt ilkityön, epäröivät panettaa sitä täytäntöön, niin hän ei epäröinyt, ja onneksi oli hänellä palvelijoita, joihin voi luottaa.
Näiden joukossa oli ensimäisenä Juhana Henrikinpoika. Koska kuningas oli ottanut hänet, murhamiehen, suojaansa, niin olihan se korvattava vastaavilla palveluksilla.
* * * * *
Olemme ennen puhuneet tästä. Tuntuiko Juhanasta 1577 vuoden helmikuun 26 päivän jälkeen rauhallisemmalta kuin ennen, tietänee ainoastaan se, joka tutkii sydämet.
Samana vuonna, mutta vasta joulukuussa, saapui jesuiitta Antonio
Possevino Tukholmaan.
Hän esiintyi keisarillisena lähettiläänä ja meni linnaan maallikkopuvussa, miekka vyöllään.