Kuningas otti hänet vastaan suurella juhlallisuudella ja tavanmukaisia muodollisuuksia noudattaen.
Ovelalla jesuiitalla oli useita salaisia keskusteluja sekä kuningattaren että Luostari-Lassin kanssa.
Katariinan kaikki ajatukset ja toiveet olivat kiintyneet yhteen ainoaan seikkaan, kuninkaan käännytykseen. Hän pyysi, hän rukoili Antoniota tekemään kaikki tässä suhteessa. Hänen oma ikuinen autuutensa riippui siitä ja samoin hänen elinaikansa täällä maan päällä, sillä semmoista tuskaa kuin nyt hän ei voinut kauan kärsiä. Ja kun hän oli poissa, kukapa sitten työskentelisi kirkon puolesta, kuka hänen puolisonsa ja lastensa vapahduksen ja autuuden puolesta, kuka koko kansan puolesta?
Ja itkien hän virui jesuiitan jalkain juuressa kostuttaen hänen käsiään kyynelillään.
Tämä lupasi tehdä kaiken voitavansa eikä epäillyt onnistuvansa. Kuningatar oli antanut niin suuria lahjoja luostareihin ja hurskaisiin tarkoituksiin, että hän ansaitsi vastaavan palkan, eikä tämä voinut olla mikään muu kuin se, jota hän eniten halusi.
Sitten hän keskusteli useita kertoja Luostari-Lassin kanssa. Tämä kertoi niistä monista käännytyksistä, joita oli tehnyt, ja arveli, ettei ruotsalaisten kanssa ole ensinkään vaikea tulla toimeen, heidät kun sai uskomaan melkein mitä tahansa. Joskin yksi ja toinen heistä oli vähäsen yltiöpää, niin siitä ei mitään huolta; koko suuri joukko seurasi talutusnuorassa, ja se oli pääasia.
Mitä kuninkaaseen tuli, niin oli koko vaikeus siinä, että hän kuvitteli voivansa tulla uudeksi uskonpuhdistajaksi, paremmaksi kuin kukaan entisistä. Mitä oli hänen liturgiansa muuta kuin sotkua? Hän tahtoi pysyttää katoliset juhlamenot sentähden, että oli heikko vastustamaan kaikkea, mikä hurmasi silmää; kerettiläisyyksiä hän säilytti sentähden, että pelkäsi pappejaan.
Possevino tuli tästä siihen käsitykseen, että Juhanalla oli vahvat taipumukset katolisuuteen; oli vain vaikeampaa voittaa hänen ennakkoluulojaan.
Tämän jälkeen alkoivat neuvottelut. Paavin lähetti käsitteli enimmäkseen kirkollisia oppikysymyksiä, ja kun hän osoittautui erittäin kyvykkääksi mieheksi, voitti hän pian kuninkaan luottamuksen.
Eräänä päivänä, kun Juhana innokkaasti puhui uskollisesta ystävästään Pietari Fechtistä sekä lausui katkerasti kaipaavansa häntä, käytti jesuiitta tilaisuutta osoittaakseen hänelle, miten suuri oli erotus meren päällä käyneen, Herran käden pelastaman Pietarin ja tämän Pietarin, kuninkaan ystävän, välillä, joka hukkui aaltoihin, koska ei ollut Herran kutsuma.