"Isä kulta!"
"Kun Erkki Olenpoika tuli tänne palvelukseen, en ollut niin tyhmä, etten käsittänyt, missä jäniksellä on polkunsa, mutta hän oli rikkaan rusthollarin veljenpoika, ja rusthollari oli vakuuttanut, ettei koskaan mene naimisiin… mutta kuulehan, luulen melkein, että unohdin mainita Flodbackan pikkukarjan."
"Lienenhän minä niistä selvillä."
"Montako hanhea ja ankkaa meillä on yhteensä, siatkin siihen luettuna?"
"Onhan niitä yli sadan!"
"Oikeinko totta. Sinä pidät hyvää huolta niistä, Katri; olenpa ajatellut, miten tässä käy, kun sinä lähdet."
"Tehneehän tuon joku toinenkin."
"Riippuu käsialasta, kelpaako siihen. Mutta itseään ei saa ajatella: rusthollarista meidän piti puhua. Jos hän, sanoin minä ja sanon vieläkin, jos hän olisi mennyt naimisiin kaksikymmentä vuotta ennemmin, niin Erkki Olenpoika ei olisi koskaan tullut tänne."
"Me olimme tutut ennestään", vastasi Katri kainosti.
"Kyllä se lie ollut pientä."