"Voipa kyllä ehtiä sivuuttamaan kaksikin."
"Oo, sinä kyllä elät kauemmin kuin hän ja tulet niin rikkaaksi, niin rikkaaksi, että… Tiedätkö, hän näytti minulle koreata, ruudullista patjakangasta ja koruneulottuja päänalustyynyjä."
"Semmoisiahan käytetään vain aatelisissa."
"Aateliskodeista nämäkin ovat, ja samoin lienevät lakanatkin; suuria nahkalakanoita, kuulehan, lammasnahalla reunustettuja ja kullattu nappi joka kulmassa."
"Kullattu!" huudahti Katri. "Kunpahan hän vain olisi saanut ne kunniallisesti!"
"On, siihen voit luottaa."
"Minusta se onkin samantekevää", sanoi tyttö heti senjälkeen.
Muutamia renkejä astui tupaan kysymään isännältä puimisesta; eräs heistä loi nopean silmäyksen Katriin, ja tämän posket sävähtivät veripunaisiksi, mutta kävivät heti senjälkeen melkein entistään kalpeammiksi. Tyttö lähti nopeasti ulos.
Mutta Janne Eerinpoika oli huomannut niin toisen kuin toisenkin. Hän vastasi kuitenkin ensin voudin kysymykseen, että nyt oli ruvettava kauroja puimaan, kun ohrista oli päästy, ennenkuin ilmaisi, mitä hänellä oikein oli sydämellään.
Rengit olivat kääntyneet lähteäkseen, kun isäntä kutsui Erkki
Olenpoikaa. Tämä pysähtyi.