Viisi suurempaa ja pienempää lasta liikkui siellä. Vanhin tyttö oli ehkä noin kahdentoista, muut olivat nuorempia. Nähdessään vieraan he rupesivat täyttä kurkkua kirkumaan tunkeutuen yhteen kohti.
"Mitä te luikkaatte, senkin vekarat?" kysyi herttua. "En minä aio teitä tappaa."
"Äiti, äiti!" ulvoivat he vielä enemmän.
"Jos ette tahdo hyvällä, niin…" Hän juoksi huoneeseen, mutta samassa kun ovi jäi avoimeksi, hyökkäsi joukko hänen ohitsensa, mutta ei kuitenkaan niin nopeasti, että kaikki olisivat päässeet pakoon. Hän sai kiinni pienimmän, joka pyristeli hänen käsissään kuin pelästynyt lintu kirkuen samalla kauheasti.
"Millaisia villejä!" huusi hän työntäen pojan luotaan. Tämä livahti kuin nuoli tuvasta ulos.
Ovella herttua kohtasi vaimon.
"Jos olette tullut tänne surmaamaan heitä", huusi tämä, "niin tappakaa minut ensin!"
"Te olette järjiltänne", ärähti herttua, "kaikki hulluja, joiden pitäisi olla salpain takana."
"Tiedättekö, että se on herttua?" sanoi rovasti, joka nyt myöskin saapui siihen.
"Herttua!" Vaimo lankesi hänen jalkoihinsa.