UUSI KUNINGAS.
Vihdoinkin! Vihdoinkin hän oli saavuttanut tavoittamansa päämäärän, sen päämäärän, joka oli kangastanut hänen mielikuvituksessaan, josta hän öisin oli uneksinut.
Mikäpä olikaan hänen nelivuotisen vankeutensa aikana estänyt hänen rohkeutensa lannistumasta?
Se oli kruunun toivo; hän toivoi saavansa kostaa, verisesti kostaa vihatulle veljelleen.
Tehdäkseen uskolliselle, uhrautuvalle Katariinalleen mieliksi hän syventyi tutkimaan katolisen opin salaperäisyyksiä, antautuen tähän yhtä paljon hänen tähtensä kuin sitä tyhjyyttä täyttääkseen, jota tunsi rinnassaan.
Juhana oli oppinut herra, mutta ei mikään ajatus, jota ei voi sovelluttaa todellisuuteen tai uskoon, kykene ymmärrystä valistamaan, vaan se päinvastoin pimittää.
Joka siis tutkiskelee uskontoa, hän ei koskaan oivalla sen sisintä totuutta. Oppimattomien joukossa tapaakin sentähden parhaat kristityt.
Alttiimmat palvelijansa on katolisuus aina saanut naisista.
Katariina Jagellotar oli synnyltään katolinen. Kukat, kynttilät ja suitsutukset olivat lapsuudesta asti hurmanneet hänen mieltänsä; pyhät messut ja laulut, pyhimystenpalvelukset ja ripit, munkkikulkueet, pyhiinvaellukset ja luostarit samalla kertaa viekoittelevine ja kammottavine salaperäisyyksineen täyttivät hänen nuoren sielunsa toisinaan viehätyksellä, toisinaan vavistuksella.
Sekä hänen rippi-isänsä että piispa ja papit hänen veljensä hovissa olivat ihastuksissaan siitä, että hän piti nuoresta ruotsalaisesta herttuasta.