Nuori, voimakas ruotsalainen herttua teki kaikkialla mitä parhaan vaikutuksen. Metsästysretkiä ja aseleikkejä pantiin toimeen hänen huvikseen ja kilpailtiin siitä, että saataisiin hänen siellä-olonsa niin hauskaksi kuin suinkin.
Matkan varsinainen tarkoitus ei ollut mikään salaisuus, ja sekä suoraan että kiertoteitse tehtiin tarjouksia ja ehdotuksia. Kaarle ottikin esineet tarkastettavikseen, mutta ne eivät miellyttäneet häntä, ja kun hänestä tuntui, että häntä hänniteltiin liiaksi, matkusti hän kokonaan pois lokakuun lopulla.
Hän läksi Itä-Friislantiin, jossa hänen vanhin sisarensa Katariina oli.
He eivät olleet nähneet toisiaan 17 vuoteen. Ulkonäöltään he olivat vieraat, mutta verensiteet… ja sitäpaitsi, miten paljon heillä olikaan yhteisiä muistoja ja harrastuksia…
Ja rakas oli tuo kohtaus. Nuoresta naisesta oli tullut rouva, pojasta nuori mies, mutta he itkivät kuin lapset toistensa sylissä, eikä kysymyksistä ja vastauksista tullut ollenkaan loppua.
Katariina esitti veljensä langolleen, kreivi Juhanalle.
Cecilian onneton rakastaja oleskeli edelleen veljensä luona, ja Kaarle viehättyi heti hänen yksinkertaiseen ja moitteettomaan olemukseensa ja valistuneeseen puhetapaansa.
Kreivi omisti koko elämänsä armeliaisuudelle, jota hän aina harjoitti hiljaisuudessa.
Katariina kertoi, ettei hän koskaan puhunut menneistä ajoista, että hän karttoi kaikkea seuraelämää ja melkein kammosi naisia. Kun Cecilia kohta naimisiin mentyään kävi sisarensa luona, pysyi hän huoneisiinsa sulkeutuneena ja kieltäytyi päättävästi näyttäymästä hänelle, "vaikka", lisäsi Katariina, "luulen Cecilian melkein toivoneen sitä".
"Kuinka voi nainen vaipua niin syvälle kuin hän?" kysyi Kaarle harmissaan.