"Kuningas!" huudahti Katariina säihkyvin silmin.
"Kuningatar, Ruotsin kuningatar!" vastasi Juhana.
Katariina huokasi nostaen silmänsä taivasta kohden. "Hänellä on paljon velvollisuuksia", sanoi hän.
"Entä sitten minulla, kuninkaalla. Minun täytyy lähteä sotaväen luo."
"Sotaa, ei koskaan muuta kuin sotaa!"
"Me emme voineet hyväksyä tanskalaisten vaatimuksia. Voisiko Ruotsi luopua kaikista liiviläisistä alueistaan ja maksaa sotakustannuksia; eikä siinä kyllin, pitäisikö Ruotsin vielä heretä vaatimasta omakseen tanskalaisia maakuntiakin? Se on melkein liian paljon pyydetty."
"Minkä vastauksen kansa antoi?"
"Sen, että he tahtoisivat antaa tanskalaisille ruutia, kuulia ja pistimiä."
"Eikö Ruotsin laivastosta ole vielä saapunut mitään tietoja?"
"Ei, mutta minä luotan Gabriel Oxenstjernaan."