"Se oli, veliseni, se oli… ajat ovat muuttuneet siitä kuin tuo sihteerijuttu tapahtui."
"Armollinen herra", huudahti Luostari-Lassi, "ei ole koskaan todistettu, että hän olisi ottanut tuon miehen hengiltä. Lisäksi huomattakoon, että Henrikinpoika on kuninkaan oikea käsi, hänen uskottunsa. Kun pyrki hyviin väleihin hänen kanssaan, oli se samaa kuin olisi hyväillyt lasta voittaakseen imettäjän suosion."
"En ole koskaan epäillyt teidän harrastavan kirkon parasta, mutta varovaisuutta ette ole noudattanut."
"Kun tulin tänne Ruotsiin", sanoi Warsewitz, "luulin kaiken käyvän kuin itsestään."
"Niin minäkin", jatkoi Luostari-Lassi. "Käsillään he tahtoivat kantaa minua."
"Miehetkö?"
"Etenkin naiset, ymmärrättehän; minun sanojani toisteltiin, ja he iskivät silmää minulle."
"Hyi, hyi!"
"Mutta se loppui niinkuin oli alkanutkin; kauniit laulut eivät ole koskaan pitkiä, huomaan minä."
"Eivätkö he enää välitä teistä?"