Silloin odotti Possevino, että Luostari-Lassin vaikutus tuottaisi runsaita hedelmiä.
Sairaat halusivat yksinomaan luterilaisia pappejaan, ja kun hän tuosta vimmastuneena puhkesi lausumaan heistä sellaista, että he olivat helvetin lapsia, jotka Jumala ainiaaksi oli hyljännyt, leiskahti tyytymättömyys ilmituleen.
Hänen kollegioonsa tehtiin ankara hyökkäys. Rakennukset sytytettiin palamaan, mutta tuli saatiin sammumaan; kaikki sisällä-olijat ajettiin kuitenkin ulos.
Järjestys palautettiin ja väkivallantekijät saivat rangaistuksensa, mutta kuningas kielsi Luostari-Lassilta kaiken toiminnan koulussa sekä karkoitti hänet Tukholmasta. Hän sai oleksia Torfvesundissa (Drottningholmassa), kunnes toisin määrättäisiin.
Hän kosti siten, että puheissaan ja kirjoituksissaan moitti Juhana kuninkaan liturgiaa, jota ennen oli puolustanut.
Pian senjälkeen hänet kutsuttiin esimiestensä luo.
"Te olette repinyt maahan, sen sijaan että olisitte rakentanut", sanoi Warsewitz hänelle; "me luulimme olevamme lähellä päämäärää ja nyt olemme kauempana siitä kuin koskaan ennen."
"Se on kokonaan kuninkaan syy", vastasi Luostari-Lassi; "hän ei tiedä mitä tahtoo."
"Minä luulin asian onnistuvan ilman häntäkin", sanoi Possevino lempeästi tapansa mukaan. "Lukuisa nuoriso, joka on lähetetty kasvatettavaksi kollegioihimme…"
"Entä hovin jäsenet? Joskaan he eivät vielä ole kokonaan heittäytyneet kirkon helmaan, niin se on vain ajan kysymys."