Niin pian kuin sotajoukot olivat kokoontuneet, lähti Juhana, luvattuaan ensin puolisolleen ilmoittaa mitä sotaretkellä tapahtui.
Mutta Katariina oli jo vankeudessa oppinut palvelijainsa välityksellä hankkimaan itselleen tietoja sotanäyttämöltä;, ja ennen kuin kuningas hän tiesi Kaarle herttuan hävityksistä Skånessa. Hän tiesi, että useita kaupunkeja Tanskan alueella oli poltettu ja että Kaarle oli kaikkialle kirkkojen oviin kirjoituttanut:
"Kaarle herttua, kuningas Kustaan poika, kostavan kohtalon sallimuksesta."
Että hän tällä luultavasti tarkoitti sitä petollista menettelytapaa, jota tanskalaiset aina olivat ruotsalaisia kohtaan osoittaneet, se ei Katariinasta paljoa merkinnyt, mutta hänestä näytti melkeinpä valtiokavallukselta, että Kaarle oli siihen pannut oman nimensä eikä kuninkaan.
Mutta Kaarlella oli lujempi tahto kuin Juhanalla. Hän tiesi mitä tahtoi, ja täytyipä kuningattarenkin luoda silmänsä maahan väistääkseen hänen läpitunkevia katseitaan.
Juhana saa kai olla olevinaan hänen toimiaan huomaamatta, ajatteli Katariina, ja myöntää hänelle paljonkin. Onhan Kaarle toki suostunut siihen, että hänen veljellään on yksinomainen oikeus kruunuun ja että Sigismund tulee hänen vallanperijäkseen. Kaikki muut olivat pikkuasioita, ja Katariina päätti kyllä ylläpitää rauhaa heidän välillään.
Hänen udellessaan uutisia ja tehdessään suunnitelmia, jotka hän myöhemmin osaksi toteuttikin, jatkui sotaa sekä maalla että merellä.
Samana päivänä, jolloin kruunausta vietettiin Upsalassa, pommitti Tanskan laivasto Räävelin kaupunkia anastaen hyvin monta sekä ruotsalaista että ulkomaista laivaa.
Maalla etenivät Daniel Rantzow ja Frans Brockenhusen Varbergiä kohden.
Urhoollinen Bo Birgerinpoika Grip oli siellä päällikkönä ja puolustihe miehuullisesti.