"Luulenpa", huomautti Luostari-Lassi, "että hän peläten meidän saavan aikaan koko Pohjois-Ruotsissa jotakin meteleitä on ehdottanut, että Vadstenassa on pidettävä tarkastus."
"Oli miten oli, mutta siitä emme saa vetäytyä pois; senjälkeen on viisainta lähteä täältä."
"Ruotsistako?" huudahti Luostari-Lassi.
"Hän on hyvin selvästi antanut minun ymmärtää toivovansa sitä, emmekä me, totta puhuen, voikkaan nykyään vaikuttaa täällä mitään."
"Minä en niin hevin väisty."
Näissä sanoissa oli uhkaa, ja Luostari-Lassin kädet puristuivat nyrkkiin.
"On sattunut asianhaaroja, jotka pakottavat teidät siihen." Näin sanottuaan Possevino ojensi hänelle suuren, veljeskunnan kenraalin sinetillä varustetun kirjeen.
Jesuiitta kalpeni ja otti sen kumartaen. Hänen molemmat esimiehensä loivat silmäyksen toisiinsa nähdessään, miten hänen kätensä vapisivat hänen aukaistessaan kirjettä.
Siinä mainittiin, että hänen sekä paavillisen legaatin piti palata Roomaan tekemään tiliä siitä, että olivat niin epäviisaasti ja huolimattomasti hoitaneet sitä tärkeätä tointa, jonka heidän esimiehensä olivat heille uskoneet.
Verkalleen hän kääri kirjeen kokoon ja jätti sen takaisin
Possevinolle.