Leskikuningatar oli liian viisas sekaantuakseen politiikkaan. Täydellä vakaumuksella hän riippui puolisonsa uskossa, ollen tässä suhteessa herttuan puolella. Tämän väkinäistä menettelyä ei hän kyllä voinut ensinkään hyväksyä, mutta hän toivoi nyt, että Marian vaikutus lieventäisi hänen kiivaan luonteensa purkauksia.
Elisabet oleskeli enimmäkseen hänen luonansa. Tukholman linnassa oli elämä liian tahditonta häntä viehättääkseen. Hänellä oli kyllä oma hovinsa, mutta sekä kuningas että kuningatar tahtoivat toimittaa sinne suosikkejaan, ja nämä eivät suinkaan olleet henkilöitä, jotka häntä miellyttivät.
Kaksitoistavuotias Annakaan ei miellyttänyt häntä, tai sanokaamme suoraan, että tytön vaihteleva luonne kauhistutti Elisabetia.
Ei ainoastaan hänen ulkomuotonsa muistuttanut Ceciliaa, vaan myöskin nuo yhtäkkiset vaihdokset ilosta suruun, mitä vilkkaimmasta hilpeydestä vakavuuteen ja jäykkyyteen. Onneksi eleli nuori neiti vallan toisissa olosuhteissa, ja hänen ehdoton luottamuksensa veljeen saattoi olla hänelle hyvänä suojana kaikkia kiusauksia vastaan.
Strömsholmassa, hänelle nykyään niin rakkaan Katariinan luona, hän sai olla vapaana tällaisista vastenmielisyyksistä.
Katariinan kanssa hän saattoi keskustella tuosta tärkeästä kysymyksestä, mennäkkö naimisiin vai eikö.
Sydämessään hän tunsi taipumusta herttua Kristofferiin, mutta Sofian onneton avioliitto väikkyi aina aaveen tavoin hänen mielessään.
Katariinan neuvosta oli hän kuitenkin tehnyt päätöksensä. Mecklenburgiin oli lähetetty kirje, ja kesällä oli vietettävä häät Tukholman linnassa, mutta herttuaa kehotettiin tulemaan leskikuningattaren luo Strömsholmaan morsiantansa tapaamaan. Sieltä heidän oli määrä matkustaa yhdessä pääkaupunkiin.
Sitä ennen täytyi hänen kuitenkin vielä saada kerran nähdä rakas sisarensa, joka nykyään, kun miehensä oli karkoitettu valtakunnasta, alati oleskeli Ekolmsundissa jumaloidun poikansa kanssa.
Sinne matkusti Elisabet, ja hänet otettiin avosylin vastaan.