Sitten määrättiin, että niiltä papeilta, jotka eivät noudattaneet liturgiaa, oli pidätettävä palkat.
Juhanalle oli käynyt elinkysymykseksi saada liturgiansa käytäntöön, ja pieninkin vastarinta kiihotti häntä melkeinpä hourupäiseen vihaan.
Vuonna 1582 säädettiin liturgia vielä ankarammin noudatettavaksi ja hyväksyttäväksi. Ne papit, jotka eivät tahtoneet taipua siihen, pantiin viralta, vangittiin ja ajettiin maanpakoon.
Menipä Juhana kuningas niinkin pitkälle, että omin käsin tarttui erääseen vangittuun pappismieheen ja tallasi hänet jalkoihinsa huudahtaen:
"Jalopeurain ja kyykäärmeiden päällä on sinun käyminen!"
Tämä mies, mestari Eerik Skepperus, rehtori Tukholmassa, oli luvannut hyväksyä liturgian. Mutta tarkemmin mietittyään hän sanoi, ettei voinutkaan omantuntonsa tähden tehdä sitä. Väkivaltaisen kohtelun johdosta hän sai sisäisen vamman, ja vastenmielisyys vain kiihtyi.
Koko valtakunta oli täynnä vainoa, sekasortoa ja levottomuutta; syytöksiä tuli maan joka osasta. Papit olivat heittäneet "punakirjan" maahan ja tallanneet sitä, sanoen sitä perkeleen keksinnöksi, mutta kun rikollinen sitten piti vangittaman ja saatettaman syytteeseen majesteettirikoksesta, oli hän paennut herttuakuntaan.
Kaiken tämän ohessa kasvoi eripuraisuus Juhanan ja Kaarlen välillä. Jälkimäinen oli ottanut Angermanuksen ja Pietari Joonaanpojan suojaansa, "sentähden", sanoi hän, "että me tunnustamme sitä uskontoa, josta he pitävät kiinni".
Mutta ei mikään auttanut; heidät haastettiin Tukholmaan.
Sinne he eivät uskaltaneet lähteä, vaan pakenivat ensin Vikeniin ja sitten Mecklenburgiin, jossa herttuatar Elisabet ilomielin otti heidät vastaan.