"Aivan niin", jatkoi herra Hogenskild. "On välttämätöntä, että olemme hänen miehiään tässä asiassa, muuten hän ei tule toimeen herttuan kanssa, joka sittenkin lienee hänelle paha papu purtavaksi."
"Niinpä niin, vaarallisin kaikista", virkkoi Pietari herra.
"Minä puollan aatelin etuja niin kauan kuin jaksan", puuttui puheeseen Ture herra, "mutta en hyväksy, että kiihotetaan veljeksiä toisiaan vastaan, niinkuin nyt tehdään. Paljon rehellisempää olisi ajaa heidät pois maasta ja valtakunnasta."
"Minä en pane päätäni siihen leikkiin", huudahti herra Hogenskild. "Miksi en antaisi heidän lyödä toisiaan kuoliaaksi ja sitten korjaisi hedelmiä? Vastaisuudessa pidämme kyllä varamme kruununtavoittelijoiden suhteen."
"Kuningas syöksyy turmioonsa, emmekä me voi sitä estää", sanoi Eerik Sparre. "Kaikki mitä hänellä on omallatunnollaan kuningas Eerikin tähden, ahdistaa ja lamauttaa häntä, mutta saattaa hänet samalla myös pelkäämään Kaarle herttuata. Varsinkin kuningattaren kuoleman jälkeen on hän heittäytynyt aatelin helmoihin, ja viisaus vaatii meitä nyt palvelemaan häntä niin hyvin kuin voimme. Jos hänen käy vaikeaksi jäädä tänne, niin ehkä hän muuttaa Liivinmaahan. Silloin saa ruotsalainen neuvosto hallita maata ja valtakuntaa, ja luulenpa, ettemme tuossa tapauksessa jää huonommalle osalle."
"Juuri minun aatokseni", sanoi kreivi Pietari tyytyväisesti nyökäten; "ja jos hänen ei vielä käy siten, niin käy ainakin prinssi Sigismundin. Hänhän on katolinen."
"Voihan kuningas mennä uusiin naimisiin ja saada useampia poikia", tuumaili herra Juhana Sparre.
"Hän on sanonut, ettei tee sitä", jatkoi taas herra Hogenskild, "mutta sellaiseen ei voi luottaa; ja minä puolestani luulen, että hän jo on iskenyt silmänsä erääseen erittäin kauniiseen ruotsalaiseen neitoon."
"Kukahan se olisi?" kysyi Pietari herra.
"Jalo neiti Sigrid Brahe."