"Niin poikani luulee; prinssi Sigismund on hyvin suopea hänelle."
"Siinä tapauksessa meillä on aivan erinomaiset toiveet", sanoi herra Hogenskild tyytyväisenä käsiään hykerrellen. "Kun hedelmä on kypsä, putoaa se itsestään."
"Poikani Kustaa ei tahdo katsoa asioita samalta kannalta kuin me", jatkoi herra Pietari. "Hänen lempensä on hyvin runollista ja täysin vapaata omanvoitonpyyteistä."
"Hänen mielilauseensa on: älä koskaan tee mitään, mikä ei ole oikein", huomautti herra Ture. "Hän todistaa sen toimissaan."
"Samoin minäkin", huudahti herra Hogenskild, "vaikkakin toisella tapaa, itsekukin erilaisen käsityskannan mukaan. Me tiedämme, ettei herttua ainoastaan koeta haalia itselleen niin paljon kuin mahdollista omassa herttuakunnassaan; hän on myöskin yritellyt saada haltuunsa minun Åkeröni, mutta minä olen tukkinut hänen suunsa selvittämällä hänelle etuoikeuteni, ja kun kuningas on ollut minulle selkä varana, niin eipä hänen kannattane enää yrittää."
"Se on vaarallista peliä", huomautti Ture herra, "siitä voi olla ikäviä seurauksia."
"Eipä vaaraa. Kustaa kuningas oli niitä herroja, jotka ovat eniten maan parasta edistäneet. Sentähden hän saikin vallanperimyksen kautta paremman palkinnon kuin mikään muu kuningas; mutta sentähden tulee myöskin aatelin saada nauttia vapauksiaan, eikä herttualla ole mitään tekemistä meidän talonpoikiemme kanssa; sen olen sanonut hänelle."
"Sellaisiin sanoihin sisältyy, että aatelilla on enemmän sananvaltaa maassa ja valtakunnassa kuin kuninkaalla", sanoi Juhana Sparre. "Semmoinen puhe saattaa käydä meille kalliiksi."
"Silloin kun teimme Kustaa herrasta Ruotsin kuninkaan, emme suinkaan luopuneet niistä etuoikeuksista, jotka ikiajoista ovat meille kuuluneet, eikä hän sitä pyytänytkään."
"Eipä niin, mutta hän otaksui sen seuraavan itsestään."