Herttua oli todellakin lähettänyt edustajansa, mutta tästä oli kuningas niin pahoillaan, että käski neuvosherrojen huomautuksista huolimatta hänen heti lähteä kaupungista.
Suurilla juhlallisuuksilla vietettiin yhdyselämän alkua. Kutsuja saapui läheltä ja kaukaa, ja Juhana, joka tahtoi kunnioittaa niitä, joita hän vastedes arveli luotettavimmiksi avustajikseen, seurasi nuorta puolisoansa huvituksesta toiseen.
Täysin siemauksin Gunilla nautti nuoresta onnestaan. Kuningas jumaloi häntä, eikä ainoastaan hovi, vaan koko aatelisto, sukulaiset ja ystävät sanan täydessä merkityksessä makasivat hänen jalkainsa juuressa.
Ja hän oli ollut vain pieni, mitätön tyttö, melkeinpä halveksittu. Nyt häntä kuunneltiin, hänen sanojaan toisteltiin, hänen käskyjään odoteltiin ja hänen toivomuksiaan arvailtiin ja koetettiin toteuttaa.
Kaikki hänen entiset lapsuudenystävänsä osoittivat hänelle kunnioittavaa huomaavaisuutta.
Vain Sigismund ja Anna vetäytyivät pois. He pitivät häntä edelleen hovineitinä, ja kuitenkin koetti hän heidän läsnäollessaan esiintyä ylhäisesti ja arvokkaasti.
Paremmin hän vaikutti uuteen tallimestariinsa. Tämä ei uskaltanut kohottaa silmiänsäkään häneen, ja kun hänellä oli annettavana tälle joitakin määräyksiä, tapahtui se aina katse toisaalle luotuna.
Juhana tunsi kyllä olevansa erotettu lähimmistä omaisistaan, mutta häntä ympäröi sen sijaan suuri ja mahtava aateli, joka alati puhui uskollisuudestaan ja alttiudestaan valtaistuimen varmimpana tukena.
Sille perustukselle hän tahtoi rakentaa tulevaisuuden; — herttua oli vaarallinen — hänen valtansa ja mahtavuutensa liian suuri, se oli kukistettava, kytkettävä. Odotahan, odotahan vain!
16.