"Älä luule, etten hyväksyisi ajatuksiasi. Kukapa ei rakastuisi tuohon ihmeen ihanaan tyttöön, jolla on niin kauniit, vaaleat kutrit ja sielukkaat sinisilmät, jotka hän aina sinun edessäsi luo maahan. Tiedähän, että hän tuntee askeleesi, väri hänen poskillaan ilmoittaa minulle, milloin sinä lähenet."
Sigismund kääntyi häneen mitä iloisimman hämmästyksen valtaamana.
"Luuletko todellakin… en ole koskaan…"
"Et, sinä et ole koskaan sanonut rakastavasi häntä, ja se on ollut julmaa."
"Julmaako? Kun en ole uskaltanut."
"Mikset ole uskaltanut?"
"En voi tarjota hänelle kättäni."
"Menisit salaa naimisiin hänen kanssaan."
"Mitä sinä ajattelet!"
"Sinun onneasi, rakkahin veli. Minä en tahdo, että sinä kuihdut, ja jos Ebba rakastaa sinua puoleksikaan niin paljon kuin minä, niin hän suostuu siihen arvelematta."
"Oi, miten sinä puhut! Mutta minä myönnyn, jos käy laatuun mennä salaa avioliittoon."