"Etkö älyä syytä? Ylpeä suku toivoilee, että kruunu kerran siirtyisi hänen päähänsä, enkä minä mene takuuseen siitä, ettei hän itsekin…"
"Nyt arvostelet häntä väärin", keskeytti Sigismund. "Kustaa on minun ystäväni."
"Sen kyllä uskon; mutta miten tahansa, hänen piti päästä maailmalle laajentamaan näköpiiriään. Minä en pidä siitä, että aina näen huokailevan rakastajan, ja sitäpaitsi", lisäsi hän katsoen veitikkamaisesti veljeensä, "en ole varma, vaikkapa hän olisi rakastunut erääseen hovineitoseeni… ja sinä ymmärrät, että mustasukkaisuus tuli lisäksi."
"Kukahan se olisi?" uteli Sigismund.
"Enpä hänen makuansa moiti, se on kyllä hyvä. Se on Ebba Horn."
"Hitto vieköön! Ebba Horn!" Sigismund hypähti pystyyn.
"Anteeksi, anteeksi, rakkahin veljeni, mutta tämä oli ainoa keino saada sinut tunnustamaan."
"Sinä menettelet epähienosti; jätä minut rauhaan."
Tyytymättömänä hän kääntyi pois sisarestaan.
Mutta Anna ei laskenut häntä.