"Se on kyllä totta, mutta voisitteko te luottaa minuun, jos pettäisin entisen?" Hän oli vakaasti päättänyt olla rikkomatta kuningasvalaansa ja täyttää kuningatar Annan takaussitoumuksen, mutta jos säädyt eivät tyytyisi siihen, oli hän valmis luopumaan Puolan kruunusta.
Cujavienin piispa myönsi, että syyt olivat painavia, mutta vastasyitäkin oli olemassa, ja hän pyysi sentähden kuningasta paremmin miettimään, ennenkuin teki päätöksensä.
Paitsi kuningatar Annaa työskenteli etenkin suurkansleri Zamoisky vaalissa Sigismundin hyväksi; paavi toivoi hänen kauttaan voivansa käännyttää ensiksi Ruotsin sekä sitten väkivallalla Tanskan ja Venäjän.
Voimakkaimmin vaikutti ehkä kuitenkin Sigismundin hyväksi se seikka, että aateli pelkäsi Itävallan ja Venäjän hallitsijain ylivaltaa, sekä lopuksi kansan rakkaus Jagellojen sukuun.
Selkänojana kaikessa oli kuitenkin Eerik Sparre ja hänen voimakas kaunopuheisuutensa. Hän osasi kussakin puolueessa koskettaa sitä kieltä, joka antoi vahvimman vastakaiun, ja vastustus, joka alussa oli vankka kuin muuri, hälveni vähitellen kuin usva.
Arkkiherttua Maksimilianilla oli puolellaan Zborovskyn mahtava suku ja Itävallan koko sotavoima. He eivät olleet vielä läheskään luopuneet taistelusta; Sigismundin vaikutusta vähentääkseen he tekivät kaiken voitavansa.
Zamoisky ei kuitenkaan ajatellut antaa rahtuakaan tinkiä Puolan vaatimuksista, ja kun Sigismund seuraavalla kerralla saapui neuvostoon, puhui hän sekä vakavasti että terävästi sanoen, ettei ruotsalainen rehellisyys tästälähin tule olemaan niin suuressa arvossa kuin ennen, jos lähettien kautta annettu lupaus niin häpeällisesti rikotaan tai jos tahdotaan siinä ruveta juonittelemaan. Toista oli Puola varmaan odottanut.
Sigismund pysyi tyynenä ja kylmänä; hän vastasi rauhallisesti, ettei kukaan voinut olla suoramielisempi kuin hän. Siitä alkaen kuin hän saapui Danzigin satamaan, niin, jopa jo Kalmarissa, hän oli julkisesti selittänyt, ettei voi eikä tahdo luopua Vironmaasta.
Sitäpaitsi hän todisti, että Ruotsilla keisarin kanssa tehdyn sopimuksen nojalla oli tähän maahan lähemmät oikeudet kuin Puolalla.
Kun neuvosto huomasi, ettei se kyennyt yksin taivuttamaan Sigismundia, tahtoi se koettaa mitä saisi aikaan valtiosäätyjen avulla. Nämä kutsuttiin kokoon seuraavaksi päiväksi. Zamoisky toisti siellä mitä oli edellisessä istunnossa sanonut ja sai melkein saman vastauksen. Silloin hän huudahti: