"Koska minä huomaan, että kuningas ei tahdo pysyä valalla vahvistetussa sitoumuksessa, niin hän älköön pahastuko, jos säädyt peruuttavat uskollisuutensa ja kuuliaisuutensa sekä ryhtyvät uuteen vaaliin."
Sigismund ei näyttänyt masentuvan tästä, vaan vastasi reippaasti: "Kun säädyt eivät tahdo luopua kohtuuttomasta vaatimuksestaan, niin tahdon julkisesti ilmoittaa mitä niin usein ennen olen sekä suullisesti että kirjallisesti maininnut, nimittäin että olen mieluummin valmis luopumaan Puolan kruunusta kuin saastuttamaan omaatuntoani väärällä valalla."
Kuului puheen hälinää kautta kokoushuoneen. Useat arvelivat, että Zamoisky oli ahdistanut kuningasta liian kovasti, mutta yhtyivät kuitenkin hänen pyyntöönsä, että Sigismund luopuisi Virosta.
Silloin kuningas nousi seisomaan, selitti, ettei voinut antaa muuta vastausta, ja lähti salista.
Sekasorto ja hämmästys tulivat yleisiksi.
Valitut lähettiläät lähetettiin nyt häntä taivuttamaan. He väittivät, että olisi hänelle häpeäksi niin pitkän matkan jälkeen palata tyhjin toimin.
"Ei", vastasi Sigismund, "se tulee minulle mitä suurimmaksi kunniaksi, kun koko maailma saa tietää, että pidän tunnonrauhani suuremmassa arvossa kuin koko teidän valtakuntanne, niin mahtava kuin se onkin."
On luultavaa, että Sigismundin sanat suureksi osaksi olivat Eerik Sparren terottamia, mutta se seikka, että hän omisti ne omikseen, todistaa hänessä moraalista miehuutta ja luonteen lujuutta, jota ei olisi häneltä odottanut.
Hänen lujuutensa herättikin suurta huomiota. Zborovskyn puolue riemuitsi, kun taas Zamoisky ja hänen puolueensa ilmaisivat sekä närkästystä että alakuloisuutta.
Kansassa ilmeni levottomuutta ja tyytymättömyyttä. Sigismundin ylpeä menettely loukkasi syvästi puolalaisten kansallistunnetta. Kolmetoista vuotta sitten oli Henrik Valoisilainen heittänyt sekä valtakunnan että kruunun, ja nyt tahtoi äskenvalittu kuningas pienen, mitättömän maakunnan tähden samoin luopua kuninkuudestaan.