Kuta enemmän Anna puhui nuoren sukulaisensa kanssa, sitä enemmän hän mieltyi hänen yksinkertaiseen ja vaatimattomaan olemukseensa. Hän oli saanut hyvät tiedot, mutta tuo ajatusten puhtaus, nuo terveet mielipiteet elämästä ja ihmisistä, ne hän oli saanut äidiltään, ja Anna käsitti nyt, kuinka hänen äitinsä usein oli niin kunnioittavasti, vieläpä toisinaan ihastuksellakin puhunut halveksitusta Kaarina Maununtyttärestä.
Nuori prinsessa oli monessa suhteessa varhain kehittynyt eikä suinkaan vähimmin siinä, että hän katseli asioita omin silmin ja tahtoi itse arvostella. Vaikka hän toisinaan oli ylpeä ja ylimysmielinen, saattoi hän toisella kertaa asettaa persoonallisuuden arvoa ja sukuperää korkeammalle.
Useasti oli Katariina Jagellotar puhunut tyttärelleen tuosta halvasta naisesta, joka ei koskaan ajatellut itseään, vaan aina teki mitä voi muita hyödyttääkseen ja auttaakseen. Hän vertaili ylpeitä, kevytmielisiä ja sukuperästään pöyhkeitä miehensä sisaria tähän nöyrään, hellämieliseen naiseen.
Monesti oli kertomus tuonut kyyneliä Annan silmiin, usein oli hän tahtonut ottaa Sigridin Tukholmaan, mutta hän ei saanut; nyt hän ei kysynyt keltään lupaa. Veljensä valtakunnassa hän sai valita ympäristönsä mielensä mukaan; Sigismund ei sitä kieltäisi.
Sigrid, joka ei koskaan ennen ollut liikkunut maailmalla, nautti suuresti kaikesta mitä näki. Annaa huvitti viedä häntä kaikkialle, ja päivä päivältä kasvoi nuorten tyttöjen ystävyys. Vihdoin ilmaisi Anna eräänä päivänä Sigridille rakastavansa Kustaa Brahea. Hän tiesi, ettei isänsä koskaan suostuisi siihen liittoon, ja sentähden pitäisi Kustaan kohta ulkomailta palattuaan matkustaa Puolaan. Siellä Sigismund antaisi hänelle jonkun korkean viran, ja sitten he menisivät naimisiin eivätkä palaisi koskaan Ruotsiin.
"Mutta jos kuningas Juhana ei suostu siihen?" uteli Sigrid.
"Niin odotamme", vastasi Anna.
"Kunnes hän on kuollutko?"
"Mahdollista kyllä."
"Mutta ei se voi olla oikein."