"Ei, Sigrid, sitä hän ei voi vaatia."
"Hän ei ole sitä tehnytkään."
"Sinä olet oikein lapsi, Sigrid, mutta ole varma siitä, että se päivä koittaa, jolloin sydän itse puhuu, ja silloin on turhaa sanoa: 'sinun täytyy'… se huutaa tuhansin suin: 'minä tahdon!' ja sinun on pakko totella."
Anna huokasi syvään, hän tiesi kyllä miten oli käynyt yhden ja toisen, joista hän piti.
Ebba Horn ei ollut siitä pitäen ollut kaltaisensa, kun he Korsholmassa olivat käyneet tietäjissä. Tämä oli puhunut kauheita asioita. On totta, että hän ei voinut tuntea heitä; he olivat kumpikin olleet tiheihin huntuihin kietoutuneina.
Ajatteleppa, että hän olisi tiennyt sanoneensa prinsessa Annaa parittajaksi ja Ebbaa kuninkaan jalkavaimoksi!
Miten kauhistuksissaan he olivatkaan rientäneet sieltä ja mitä tuskia kärsineet!
Ebba oli ollut aivan lohduton; hän ajatteli, olikohan eukko oikeassa.
Mutta silloin Anna pahastui kovin. Mitäpä hän oli tehnyt muuta kuin edistänyt veljensä onnea! Eikö tämä itse ollut sanonut, että hän Ebban kanssa keskustellessaan oli ikäänkuin herännyt parempaan toimintaan; Ebba oli kehottanut häntä mainetekoihin, ja tehdäkseen hänelle mieliksi oli Sigismund tullut paljon toimeliaammaksi kuin ennen.
Mitä oli Ebballa valittamista, eikö hän ollut onnellinen? Mitäpä merkitsi, oliko hänet vihitty salaa vai julkisesti, Jumalan edessä hän oli joka tapauksessa Sigismundin puoliso, ja mitä hänen tarvitsi huolia siitä, mitä juorut ja ilkeys keksivät?