Saapui sitten kirje hänen äidiltään, "että hän saapuisi heti kotiin, kun niin monia pahoja huhuja oli liikkeessä".
Hän ei uskaltanut. "He kyllä pian urkkivat selville minun salaisuuteni", sanoi hän.
Anna kirjoitti heti Sigismundille, joka silloin oli Kalmarissa.
"Hänen täytyy seurata Puolaan", vastasi tämä. "Ei kukaan voi elähyttää ja vahvistaa minua niinkuin hän; halajan joka hetki hänen luokseen."
Ebba suuteli kirjettä luettuansa sen. "Minä kuulun tästälähin vain hänelle", sanoi hän.
Anna kirjoitti hänen äidilleen luvanneensa seurata veljeänsä Puolaan, mutta sanoi olevansa pakotettu peruuttamaan lupauksensa, ellei saanut rakastettua Ebbaansa mukanaan. Mitä pahoihin huhuihin tuli, niin hän voi vakuuttaa, että ne olivat perättömiä, koska hän ja Ebba olivat eroamattomia. Kirje oli kirjoitettu epätoivossa, mutta sisällyksestä ei kukaan voinut sitä huomata.
Tuli sitten vastaus täynnä kiitoksia prinsessan suuresta hyvyydestä; voisihan Ebba vastedes käydä vanhempiaan tervehtimässä.
Nuoret naiset olivat vain 17-vuotiaita. Toinen oli itsenäinen toimissaan, tottunut noudattamaan vain omia oikkujaan ja päähänpistojaan pelkäämättä tai ottamatta huomioonsa seurauksia. Toinen, lapsi sanan laajimmassa merkityksessä, mutta henkisesti hyvin kyvykäs tietämättä vielä kuitenkaan itse siitä, nöyrä ja alttiiksiantava, oli tottunut vain tottelemaan, vastaan väittämättä, seurauksia ajattelematta, ja oli nyt ensi kerran lemmen taikavoiman huumaamana; kenelläpä olisi rohkeutta häntä tuomita?
Ehkäpä hän teki sen itse, olemuksensa vakavuudesta päättäen.
Matka Danzigiin muodostui kyllä monen päivän hämmentymättömäksi iloksi, samoin myöskin matka sieltä Krakauhun piti hänen miehuuttaan vireillä.