Mutta sitten, sitten!
Kuningatar Annalla oli terävät silmät, ja hän keksi heti, ettei kaikki ollut oikealla tolalla.
Ensin joutui prinsessa Anna kuulusteltavaksi, ja hän väitti vilkkaasti, että oikea vihkiminen oli tapahtunut ja että Sigismund oli sanonut rakastavansa Ebbaa niin paljon, ettei koskaan voisi mennä naimisiin toisen kanssa.
"Sinun nuoruutesi tähden voi ymmärtämättömyytesi antaa anteeksi", sanoi kuningatar, "mutta tämä on korjattava."
Eräänä päivänä kutsuttiin prinsessan hovineitsyt kuningattaren luo.
"Minä odotin sitä", sanoi Ebba kalveten.
"Sinä et saa mennä yksin, minä tulen mukaan."
"Hän pahastuisi siitä; sitäpaitsi luulen paremmaksi, että menen yksin."
Kuningatar otti ystävällisesti vastaan nuoren naisen, asetti hänet istumaan viereensä, silmäili häntä säälivästi ja sanoi: "Lapsi raukka, minun on paha olla teidän tähtenne."
Ebba punastui vastoin tahtoaan, mutta nieli kyyneleensä. "En ole tähän asti ymmärtänyt elämää", sanoi hän, "nyt alan sitä käsittää."