Näissä sanoissa oli niin vihlovaa surua, että kuningatar sai kyyneleet silmiinsä.
"Sallitteko minun pitää huolta itsestänne?" sanoi hän tarttuen Ebban käteen.
"Huoltako minusta? Miten?"
"Minä lähetän teidät kauas täältä. Annan tietää, että te olette minun erityisessä suojeluksessani, eikä kestä monta vuotta, ennenkuin pääsette rikkaisiin ja ylhäisiin naimisiin."
"Niinkö syvälle olen vajonnut teidän silmissänne?" sanoi Ebba.
Kyyneleet virtailivat hänen silmistään.
"Anteeksi, anteeksi, tahdoin vain koetella teitä", sanoi kuningatar hyväillen häntä. "Nyt ymmärrän mitä te olette ollut Sigismundille, ja minä otan osaa hänen kaipaukseensa. Kuulkaa nyt toista ehdotustani: Sleskowin luona on arvossapidetty luostari; abbedissa on erittäin hyvä ystäväni, ja minä tiedän, että protestantteja on paennut hänen turviinsa. Tahdotteko mennä sinne minun suojelukseni alaisena?"
Ebba suuteli kiitollisesti kuningattaren kättä; parempaa hän ei voinut toivoa.
Kuningatar lupasi pitää huolta siitä, että hän sai pienen saattojoukon, ja Ebba päätti lähteä jo seuraavana päivänä. Kuningas ja prinsessa aikoivat pitemmälle matkalle, ja Ebba tahtoi lähteä pois, ennenkuin he palaisivat.
"Oletko kylliksi vahva eroamaan heistä jäähyväisittä?" kysyi kuningatar.
"Minulle ja heille on parasta, että katoan", vastasi hän. "Muisto on vähemmin tuskallinen."