Anna tunsi liikutusta ja kääntyi pois. "Voithan koettaa", sanoi hän.
"Suvaitkaa lukea kirje, jonka palvelija palatessaan tuo teille."
"Voithan kernaasti sanoa asiasi suullisestikin, jos siitä tulisi joku anteeksiannon mahdollisuus."
"Sitä en voi enkä saa."
"Jätä sitten!" huudahti prinsessa ja polki jalkaansa lattiaan. "Enkä minä sinua uskokkaan!" Näin sanoen hän riensi pois sanomatta sanaakaan jäähyväisiksi.
"Hänen täytyy lopultakin myöntää, että olen menetellyt oikein", ajatteli Sigrid. "Jumalan kiitos, ettei hän kieltäytynyt lukemasta kirjettäni."
Kun palvelija tuli, jätti hän keventynein mielin matkahommat hänen haltuunsa.
Samana päivänä tapahtui lähtö.
Kirje, jonka hän kirjoitti prinsessalle, kuului:
'Armollinen prinsessa! Suvaitkaa unhottaa kaikki ne ikävyydet, joita teillä on ollut minun tähteni; nyt olen vapaa lupauksestani ja voin esteettömästi sanoa teille, että kerjäläinen, jonka otin huoneeseeni ja jolle annoin rahani, oli oma, suuresti rakastettu veljeni. Hänet on julistettu henkipatoksi, ja hänen täytyi verhoutua kerjäläisen ryysyihin voidakseen tulla etsimään minua. Miten tunsimme toisemme, sen tietää yksin hyvä Jumala, mutta en olisi antanut minkään kuninkaan enkä kuningattaren maailmassa estää itseäni puhumasta hänen kanssaan.