Tämän vihansa tähden hän kokonaan unhottaa entiset epäluulonsa herttuan suhteen; hänelle hän uskoo valtakunnan asiain hoidon ja kiinnittää hänen apuunsa luottaen ajatuksensa yksinomaan siihen, miten saisi masennetuksi vihollisensa, jona hän pitää valtaneuvostoa.
Rikos, josta hän neuvoksia syyttää, on heidän Räävelissä kyhäämänsä kirjelmä. "He ovat panneet kuninkaan syyksi kaiken kurjuuden, mitä valtakunta viime vuosina oli kärsinyt, siten lausuen väärän todistuksen Jumalan valitsemaa kuningastansa vastaan." Hän ei ollut syynä niiden syntyyn eikä pitkällisyyteen; oikea syy oli itse neuvosherroissa, jotka ilkeissä tarkoituksissaan olivat ärsyttäneet kuningasta ja hänen veljeään toisiaan vastaan ja siten pakottaneet kumpaisenkin pitämään kotona Ruotsissa suuren joukon sotaväkeä, joka muuten olisi voitu viedä Liivinmaahan pakottamaan venäläisiä rauhantekoon.
Eivätkö he nyt viimeksi olleet estäneet kuningasta ottamasta mukaansa koko sotavoimaansa Rääveliin, ja jos "sitä melskettä ja erimielisyyttä ei olisi tapahtunut", jonka he olivat saaneet aikaan, olisi voitu saada siedettävät rauhan ehdot.
He olivat myöskin syynä siihen, ettei sotaväelle riittänyt palkkaa, sillä niin paljon meni valtion tuloja heidän ylläpitoonsa ja läänityksiinsä, joita he taukoamatta lisäsivät, ettei ollut ihmekään, jos valtion varoista ei ollut mitään jäljellä.
Itse olivat he kehottaneet kuningasta kantamaan rahvaalta vuotuisia kustannusapuja, ja "jos joitakin apurahoja oli kannettu muuten kuin yhteisestä neuvonpiteestä, niin oli hovimarski ensin puhunut siitä kamreerien, kyökkimestarien ja hovikirjurien kanssa ja lopuksi kehottanut kuninkaallista majesteettia suostumaan sellaiseen apuverotukseen".
Kun he valittivat hovinpidon ylellisyyttä, niin huomatkoot, ettei siihen ollut syynä kuningas, vaan "hovimarski ja muut sellaiset". Rakennustöihin tarvittavat kustannukset olivat suureksi osaksi otetut kuninkaan yksityistuloista, ja olisi kauheaa, sietämätöntä ja hävytöntä rohkeutta kieltää kuningasta tahtonsa mukaan käyttämästä yksityisomaisuuttansa.
He syyttävät kuningasta kansan kurjasta tilasta, mutta siitä he eivät puhu mitään, miten he itse kiusaavat ja rasittavat niitä talonpoikia, jotka ovat heidän alustalaisiansa, miten he maa-ostoillansa vähentävät kauppakaupunkien elatusvaroja, miten he ottavat lainoja porvareilta, ja kun nämä heiltä vaativat maksua, uhkaavat heitä lyönneillä ja pahoinpitelyllä.
Vadstenassa he olivat neuvoneet kuningasta koettamaan hankkia Puolan kruunun pojalleen, Kalmarissa he sitten olivat itsepintaisesti "kärttäneet ja vaatineet" häntä hyväksymään vaalin, vaikka siinä olikin asetettu kovia ja sietämättömiä ehtoja, joihin lähettiläillä ei ollut mitään oikeutta suostua.
Räävelissä he olivat tehneet mitä suinkin voivat estääkseen Sigismundia palaamasta Ruotsiin; tätä varten he olivat kiihottaneet sotaväen uppiniskaisuuteen ja tottelemattomuuteen, niin että se oli "kieltäytynyt menemästä sinne, mihin kuninkaallinen majesteetti tahtoi ellei kuninkaallinen majesteetti tahtonut tehdä siten kuin heistä näytti sopivalta, ja niin he olivat pakottaneet kuninkaallisen majesteetin tekemään vastoin omaa tahtoansa, joka ei ollut mitään muuta kuin kuninkaallisen majesteetin pettämistä".
Syyksi Sigismundin kotimatkaa vastaan olivat he maininneet sellaisen hävyttömän valheen, että valtakunnan alamaiset voisivat suuttua ja jotkut heistä voisivat estää heidän kuninkaallisia majesteettejaan valtakuntaan palaamasta, "jolloin heillä oli ollut herttua Kaarle mielessään, ja he siten olivat antaneet uuden todistuksen siitä, että pyrkivät pitämään yllä epäluuloa veljesten kesken".