Kustaa Banéria syytettiin arkuudesta koska hän ei ollut tullut Kaarle Hornille avuksi ja sentähden oli syynä Kaporien ja Ivangorodin menettämiseen.
Eerik Sparre oli vastoin valtuuttansa luovuttanut Vironmaan ja sitäpaitsi oli hän kuninkaalta lupaa pyytämättä nuoruudessaan ottanut vastaan vapaaherran arvon Skotlannin hovilta.
Mutta herrat, etenkin Eerik Sparre, puolustautuivat voimakkain, hyvin valituin sanoin.
Silloin kuningas joutui aivan suunniltaan, ärjäisi heille, että heidän tuli olla vaiti, tempasi miekkansa ja häristi sitä heidän edessään.
"Tiedättekö, että Jumala on antanut tämän minulle rangaistakseni kavaltajia ja valansa rikkojia!" kirkui hän ja lähti nopeasti salista.
Tähän asti oli herttua ollut äänettömänä kuuntelijana, kulmat kurtussa. Kun yleinen hälinä kuninkaan poistuttua oli vaiennut, käski hän Olavi Sverkerinpojan lukea syytökset.
Kun herrat senjälkeen antoivat selityksensä, keskeytti herttua heidät useita kertoja epäillen heidän tiedonantojaan.
Kohta senjälkeen tuli sana kuninkaalta, että herrat eivät saaneet vastata syytöksiin ja että kokous oli hajoitettava.
Herttua nousi, ja kaikki muut seurasivat esimerkkiä, mutta kuin yhteisestä mielijohteesta kiiruhtivat kaikki rouvat herttuan luo, lankesivat hänen jalkoihinsa ja huusivat: "Armoa!"
Hän nosti heidät ylös vastaten voivansa vähemmän kuin he luulivatkaan.