"Silloin ei meillä ole mitään suojaa täällä maan päällä", sanoi Ebba rouva itkuun purskahtaen.
Herratkin tulivat pyytämään hänen puolustustaan ja voimakasta välitystään.
"Yhdellä ehdolla", vastasi herttua; "että tunnustatte itsenne syyllisiksi. Se on välttämätöntä kuninkaan arvon vuoksi."
Kaikkien puolesta vastasi Eerik Sparre, että he eivät tahtoneet eivätkä voineet tunnustaa menetelleensä uskottomasti ja kavaltajina, mutta kyllä huolimattomasti ja ymmärtämättömästi. Herttua näytti tyytyvän tähän ja lupasi kättä lyöden sekä yrittää välitystä että itse puolestaan olla suosiollinen, jonka jälkeen he erosivat.
Oli mahdotonta saada järkisyitä kuninkaaseen mitään vaikuttamaan, ja siitä pitäen herttua vetäytyi erilleen koko jutusta.
Juhana jatkoi ankarasti vihanpurkauksiansa; neuvosherrat oli nöyryytettävä, maksoi niitä maksoi. Kuningatar neuvoi heitä alistumaan, ja Olavi Sverkerinpoika alkoi taaskin juoksennella edestakaisin sovintoehdotuksineen.
Näin kyhättiin uusi kirje, jossa herrat puhuivat laiminlyönnistään ja ymmärtämättömyydestään.
Juhana hylkäsi sen.
Seurasi toinen, jossa he katuivat ylen rohkeita vehkeitään.
Muutamat neuvosherrat veivät sen itse perille ja pyysivät polvillaan armoa; mutta yhtä turhaan.