Näytteeksi siitä, minkälaista kieltä sen ajan ruhtinaat välisti käyttivät keskinäisissä asioissaan, seuraa tässä kirje, jonka kuningas Juhana lähetti vastaukseksi tsaarin kirjelmään:
"Olemme saaneet kirjelmäsi ja siitä havainneet, miten järjettömän moukkamaista ylpeyttä, valhetta ja halveksimista sinä osoitat meitä vastaan. Ellemme olisi kuulleet, että isäsi oli Venäjän suuriruhtinas, olisi meillä ollut syytä tulla siitä siihen arveluun, että joku munkki tai talonpoika on ollut sinun isäsi, koska sinä kirjoitat niin säädyttömästi, kuin olisit kasvatettu talonpoikain tai muun roskajoukon keskuudessa, jotka eivät tiedä kunniasta mitään."
"Sinä kirjoitat", jatkui siinä edelleen, "niin paljon vilppiä ja viekastelua ja olet tahrannut ja sotkenut suusi niin paljon valheella, että se tuskin koskaan enää voi tulla puhtaaksi; sentähden meidän ei ole tarvis vastata kaikkeen siihen säädyttömään ja pöyhkeään viekasteluun, jota mainitussa kirjeessäsi on. Mitä siihen tulee, että arvelet meidän pyytävän sinulta rauhaa, niin se ei tule koskaan tapahtumaan, sillä me toivomme, että asiat kaikkivaltiaan Jumalan avulla kääntyvät siksi, ennenkuin leikistä lakataan, että sekä sinä että alamaisesi saatte rangaistuksen, jonka sekä sinä että he jo aikoja sitten olette ansainneet. Mutta jos tahdot tätä onnettomuutta estää, niin lähetä parhaat herrat neuvostostasi meidän luoksemme ja käske heidän nöyryydessä pyytää anteeksi sitä vääryyttä ja halveksimista, jota sinä olet meille osoittanut. Sitten saat tietää, millä ehdoilla me tahdomme tehdä rauhan kanssasi."
Suurista sanoista huolimatta käytiin sotaa laimeasti ja Ruotsin saavuttamatta juuri mitään etuja.
Sillä välin ja vastoin kaikkia luuloja oli tsaari Iivana käynyt sovintoon aiotun sukulaisensa kanssa ja marssi 80,000-miehisellä sotavoimalla Liivinmaahan lopulla vuotta 1572, Maunu herttuan ja kahden poikansa seuraamana.
Hannu Boije oli päällikkönä Wittensteinissä. Vihollisen saapuessa hän oli niin varustamaton, että oli vähää ennen lähettänyt suurimman osan varustusväkeänsä tuomaan tykkejä Räävelistä, joten hänellä oli ainoastaan 50 miestä linnoituksessa.
Klaus Åkenpoika Tott oli määrätty koko sotavoiman ylipäälliköksi.
Jo syyskuussa hän oli tehnyt hävitysretken sisä-Venäjälle päin.
Tähän aikaan hän oli paluumatkalla ja oli paraillaan Ylä-Pahlenissa, eräässä linnassa, jossa Maunu herttuan oli tapana oleskella ja joka ei ollut sen kauempana Wittensteinistä, kuin että tykinlaukaukset kuuluivat sinne.
Hän otaksui ensin kuulevansa riemulaukauksia sen johdosta, että tykit olivat onnellisesti saapuneet Räävelistä, mutta sai pian tiedon erehdyksestään.