Ne antoivat kuitenkin aihetta siihen, että herrat pääsivät vankeudestaan ja saivat muuttaa kaupunkiin sekä sitten maatiloillensa.
Mutta täydelleen ei hän tahtonut millään ehdolla antaa heille anteeksi.
Jos ajattelemme, että turhamaisuus oli pääpiirteenä Juhanan luonteessa — nimittäin jos yleensä tahdomme myöntää, että hänellä oli mitään luonnetta — niin oivallamme myöskin miten loukkaavalta hänestä tuntui, kun hän toukokuussa 1592 sai kirjoituksen pappeinkokoukselta, joka kuvaili liturgian onnettomia vaikutuksia, se kun oli synnyttänyt omantunnon levottomuutta, epäilyksiä uskonnon pyhyyttä vastaan, epäluuloja ja taisteluita. Papit pyysivät sentähden saada vapautua siitä sekä anoivat, ettei uskontoon enää lisättäisi inhimillisiä säädöksiä ja että he saisivat pitää kristillisen vapautensa ja sentähden palautua niihin kirkkotapoihin, jotka ennen vuotta 1560 olivat olleet käytännössä.
Lopuksi he kehottivat kutsumaan kokoon kirkolliskokouksen, jonka päätöksiin, mitä messujärjestykseen tuli, he lupasivat alistua.
Kaksi piispan lähettämää pappia vei perille kirjoituksen. Tämä oli kovin isku, mikä oli kohdannut Juhanaa, ja se koski häneen syvästi.
Mutta myöntyä hän ei voinut. Vastaus oli ankara ja moittiva. Ainoa, mihin hän voi suostua, oli se, että hän antoi anteeksi, että heillä oli ollut semmoinen halu annettujen lupaustensa rikkomiseen.
Messujärjestyksen suhteen he sitävastoin saivat menetellä niinkuin luulivat siitä voivansa Jumalan ja esivallan edessä vastata.
Mutta molemmat lähetystössä olleet papit (Vexiön kirkkoherra Steno Maununpoika ja Mohedan kirkkoherra Joonas Antinpoika) olivat omantunnonmiehiä, ja he kieltäytyivät sentähden viemästä sellaisia terveisiä virkaveljilleen.
Juhana oli väsynyt ja sairas, hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, että hänen oma kurittajansa jo oli nostanut viikatteensa, ja sentähden hän tiedusteli asiaa Klaus Bielkeltä ja Bengt Ribbingiltä, jotka molemmat rohkenivat sanoa hänelle, että yleinen mielipide oli pappien puolella.
Nämä kutsuttiin taas kuninkaan luo: he saivat nyt lempeämmän suullisen vastauksen sekä lupauksen, että kuningas antaa heille anteeksi heidän laiminlyöntinsä liturgian käyttämisessä.