Herttua sanoi olevansa tyytyväinen siihen.
"Minä piirrän itse hänen vaakunansa", jatkoi kuningas tyytyväisenä; "siihen tulee valkoista, punaista ja sinistä, ja voisihan siihen liittää puoleksi kullatun… ja saatpa nähdä, saatpa nähdä… minulla on sellaisissa asioissa hyvin hauskoja keksintöjä."
Sen herttua tiesi ja hän kertoi kuninkaalle, että aikomuksensa oli lähettää nuorukainen Ranskaan, jossa hänellä olisi sikäläisessä sodassa hyvä tilaisuus kehittyä taitavaksi upseeriksi ollakseen sitten maalleen hyödyksi.
Kuningas tarjoutui heti kirjoittamaan Henrik IV:lle ja suosittelemaan nuorta Gyllenhjelmiä hänen erityisten taipumustensa vuoksi.
Tästäkin herttua kiitti ja kertoi sitten ilman esipuheita aikovansa uusiin naimisiin.
"Vai niin", sanoi Juhana pitkäveteisesti. "Etpä voi arvata kenen kanssa", sanoi herttua nauraen. "Se on mahdotonta", vastasi Juhana työntäen tiukempaan pöytälaatikkoa, johon hän Kaarlen tullessa hätäisesti oli piilottanut prinsessan kuvan. "Nuori ja kaunis, luullakseni?"
"Eerikin aiotun morsiamen Kristiina Hesseniläisen tytär, sama, jota
Sigismund…"
"Tiedän, tiedän", keskeytti Juhana, "se naiminen meni tyhjiin vastoin minun tahtoani."
"Sitten toivon, että kuninkaallinen veljeni antaa suostumuksensa minun avioliittooni halveksitun prinsessarukan kanssa."
"Mielihyvällä!… Se oli Elisabetin vika; hän kirjoitti ja kehotti luopumaan hänestä."