Vanha kirkonvartija, joka tahtoi tietää, kuka siellä yön hiljaisuutta häiritsi, piilottihe penkkiin urkuparven alle.
Juuri kun tornikello löi 12, kuuli hän askeleita alttarin puolelta.
Siellä seisoi tumma haamu Juhana kuninkaan arkun ääressä ja kolkutti sen kanteen.
Tämä kohosi kuin saranoilla, ja arkusta kuului tuskanhuuto… sitten nousi kuningas ja näytti pyytävän saada olla rauhassa, mutta haamu teki käskevän liikkeen, ja hän kiipesi arkusta pitäen kuitenkin kiinni siitä.
Taaskin teki haamu liikkeen, kuin olisi tahtonut lyödä; silloin Juhana kumartui maahan asti ja seurasi sitten toista ensin vähän jäljessä, sitten hänen vieressään.
Ensin he keskustelivat tyynesti, sitten yhä kiivaammin. Lopuksi tempasi kumpikin miekan, mutta piilotti sen selkänsä taa, jotta toinen ei näkisi sitä.
Mutta odottamatta he iskivät vuorotellen, kerran toisensa perästä, niin että käsivarret ja lihankappaleet riippuivat irrallaan… lopuksi he hyökkäsivät toistensa kimppuun tahtoen kumpikin saada toiselta pään, ja silmät putosivat kuopistaan. Siinä revittiin ja paloiteltiin, mutta ei tippaakaan verta näkynyt.
Silloin kukko lauloi ensi kerran.
Samassa silmänräpäyksessä pysähtyivät molemmat miekkaansa puistellen… oli, kuin olisi humina ilmassa viuhunut: "Ensi yönä!"
Juhana ryömi arkkuunsa; siihen tahtoi toinenkin… siinä oli kauhea ottelu kahden silvotun ruumiin välillä. Vartija ei nähnyt enää mitään.