Seuraavana aamuna hänet kannettiin kirkosta siinä luulossa, että hän oli kuollut.
Mutta hän toipui vähitellen.
Mitä hän oli nähnyt kirkossa, kertoi hän vasta kuolinvuoteellaan sielunpaimenellensa.
Tämä vastasi hänelle, että jos ihmiset ovat eläneet koko elämänsä kiistassa ja riidassa pääsemättä koskaan sovintoon, on luultavaa, että he vasta toisessa elämässä tekevät tilinsä toisilleen, ennenkuin saavat tehdä sen Herransa ja Jumalansa edessä.
* * * * *
Kaksineljättä vuotta oli kulunut Kustaa Vaasan kuolemasta, ja kaksi hänen kruununsa perillistä oli jo mennyt isiensä tykö.
Köyhtynyt maa, täpötäydet vankilat, kaatuneiden sotamiesten lesket ja orpolapset, ontuvat ja raajarikot, rammat ja nälkäiset olivat todisteina siitä, mitä Juhana III oli ollut valtakunnalle, jonka kuninkaaksi hän oli tullut — veljenmurhan kautta.
Koko tämän ajan oli taistelu raivonnut uuden kuningasvallan ja vanhan aatelin välillä. Katolisuus on otellut kovaa ottelua ja lyöty takaisin, mutta se on valmis etenemään, odottaen uutta päivää, jolloin Sigismund herättää sen eloon.
Otteluun valmistautuvat olosuhteet. Aateli valmistautuu siihen. Ennen kaikkea on kysymyksessä Kustaan perustaman kuningasvallan olemassaolo, toisessa sijassa sen aseman säilyttäminen, minkä Ruotsi oli saanut Vironmaan valloituksen kautta; tämä tapaus tulee seurauksiltaan ensi renkaaksi siinä tapausten sarjassa, joka ajaksi teki Ruotsista suurvallan Euroopassa.
* * * * *