Kustaa III rakennutti Vesteråsin tuomiokirkkoon arvokkaan hautamerkin
Eerik XIV:lle.

Valtikka väännettiin Juhanan kädestä, kruunu, omena ja miekka otettiin häneltä ja pantiin hänen onnettoman veljensä haudalle.

Se oli ritarillisesti tehty ja oikea tuomio kuningasten kesken.

Ruotsin maata ja kansaa olivat Eerik ja Juhana yhtä vähän hyödyttäneet.

Itsekkyys ja itserakkaus olivat molemmissa vallitsevina; kumpainenkaan ei ymmärtänyt, että kuninkaat ovat kansaa varten eikä päinvastoin.

Kuningasvaltaa vastassa oli läänitysaateli, yhtä vaativa, yhtä itsevanhurskas ja yhtä voitonhimoinen.

Mutta ikuisen maailmanjärjestyksen mukaan on sen aika mennyt, sen täytyy kaatua, ja taistelussa tätä mahtia vastaan heräävät kansat vähitellen itsetietoisuuteen.

Ruotsin samoin kuin muidenkin maiden historia on yhteen aikaan ollut sen kuningasten historia.

Heidänkin aikansa lienee luettu; päivä lähenee, jolloin yleinen mielipide painaa paljon siinä vaa'assa, joka määrää kansojen kohtalon.