Sinä vuonna sattui tavattoman myrskyinen syksy; rakennuksista menivät katot, useita kirkontorneja vikaantui, ja satamassa särkyivät varustukset.
Useita laivoja, joiden piti tuoda elatus- ja sotatarpeita Ruotsista, joutui haaksirikkoon osittain ulkona merellä, osittain lähellä satamaa, johon ainoastaan hylyt ajautuivat.
Se oli kauhea aika; kaikki luonnonvoimat olivat raivoissaan, joka päivä rae- ja rankkasateita.
Huonoa säätä kesti useita viikkoja, eikä lopulta enää rohjettukaan lähteä merelle.
Suomessa odotti 2,000 miestä ja Lyypekissä 120 muskettisoturia päästäkseen mahdollisesti yli, mutta liian kauan he saivat odotella.
Ankaroita syysmyrskyjä seurasi kova talvi, ja nyt olivat Hornit ja rääveliläiset jätetyt kokonaan oman onnensa nojaan.
Tuskaisina ja levottomina pelkäsivät rääveliläiset joka päivä vihollisen tulevan.
Mutta kaikkialla on kavaltajia, niinpä Räävelin muurien sisäpuolellakin.
Kaksi porvaria, joilla ei ollut mitään menetettävää, mutta voitettavaa kyllä, hiipi eräänä aamuna kaupungista vihollisleiriin kertomaan, miten huonosti asiat kaupungissa olivat.
Emme tiedä minkä palkan he saivat, mutta varhain aamulla tammikuun 23 p:nä voitiin linnanmuureilta nähdä suurien vihollisjoukkojen etenevän äärettömien lumilakeuksien halki.