Lopuksi hän pyysi taas saada nähdä lapsensa, sitten kun viha oli sammunut ja hänen rakas veljensä Jumalan vaikutuksesta oli tullut paremmin ajatelleeksi onnettoman veljensä kohtaloa. Siinä synkässä vankilassa, jossa hän nyt istui, sai hän kärsiä pilkkaa, nälkää, kylmää, löyhkää ja pimeyttä, lyöntejä ja iskuja.
Mitä lienee Juhana tuntenut mielessään lukiessaan sellaista kirjettä? Työskentelikö hän ehkä uuden uskonnon muodostelemisessa karkoittaakseen tämän ajatuksistaan? Työ tuli mestarinsa arvoiseksi.
Vai pakottiko tuskan jäytävä mato hänet rakennuttamaan komeita ja koristeltuja rakennuksia ja tekemään muuta rojutyötä?
Vaiko syventymään matemaattisiin ja teologisiin tieteilemisiin kuitenkaan löytämättä siruakaan viisasten kivestä?
Vaiko neuvostossa pauhaamaan sellaisella kiihkeydellä, että sanottiin:
"Kuninkaallinen majesteetti tahtoo usein laatia oikeutta moukarilla, kun asia voitaisiin ratkaista sävyisästi."
Vai tuskistaan päästäkseenkö hän vuosi vuodelta antoi uusia ohjesääntöjä, miten vanki oli toimitettava päiviltä pois, "jos jotakin melskettä kuuluisi, josta Jumala varjelkoon".
Siinäpä se; arkuus, sovituksen pelko. Saattaa olla epävarmaa, kumpi näistä veljeksistä kärsi kovempia sieluntuskia.
Minkä arvoista Juhanan usko oli, osoittaa se seikka, että hän, kun oli kysymyksessä hänen poikansa perimysoikeus Puolan kruunuun, varasi tälle oikeuden vanhemmaksi tultuaan itse valita, minkä uskonnon tahtoi.
Nikolaus Mylonius ei ollut opetuksessaan, jota hän antoi kahdeksanvuotiaalle prinssille, eikä lausunnoissaan toimialansa ulkopuolella ollut kyllin varova. Tuli yleisesti tunnetuksi, että hän oli jesuiittain lähettämä, ellei vaan itsekin jesuiitta, ja säätyjen kokouksessa kehotettiin kuningasta hankkimaan prinssi Sigismundille luterilainen opettaja.